sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Lapsi metsästää luonnollisesti



Usein kuulee kauhistelua, ettei metsästysharrastusta saisi opettaa alaikäiselle lapselle. Jotkut väittävät olevan jopa vahingollista alakouluikäisille nähdä kuolleita eläimiä, saati itse osallistua niiden tappamiseen. Helsingin eläinsuojeluyhdistyskin hurskasteli 10-vuotiaan pojan hienolla ilvessaaliilla. Aivan kuin heille olisi oikeasti huoli lapsesta. He vain asenteellisesti vastustavat kaikkea metsästystä ja käyttävät tarvittaessa mitä tahansa tekosyytä keppihevosenaan.

Poikani kaatoi ensimmäisen metsäkauriinsa 14-vuotiaana. Nyt hän on jo täysi-ikäinen, eikä aktiivisesti metsästä. Meillä molemmilla on kuitenkin erittäin hyvät muistot tuostakin isä-poika –toiminnasta. Viimekesänä villisikajahdissa Virossa komeimman karjun kaatoi ystäväni 13-vuotias tytär. Hän on ollut jo vuosia erittäin innostunut sekä aktiivinen metsästäjä ja ammunnan harrastaja.

Suosikkiblogissani Tapiolan takamailla on aiheesta ”Lapset ja metsästys” erittäin sympaattinen ja kiihkoton tuore kirjoitus. Kuusivuotias tytärkin osallistuu heillä täysin luonnollisesti osana perheen harrastuksiin, myös metsästykseen.

Huippukokki Gordon Ramsay metsästää ja kokkailee yhdessä lastensa kanssa, katso videot tästä!

Minkälaisia kokemuksia Sinulla on lasten mukana olosta metsällä?

2 kommenttia:

  1. Normaalia metsästyksen mustamaalaamista nämä dramatisoinnit.

    "TT-blogin" kirjoitus mukaili täydellisesti omia tuntemuksiani aiheesta. Innostuksen itsessään pitää mielestäni lähteä lapsesta, ei isästä ja/tai äidistä. Aloite saa tietysti lähteä vanhemmista, vaikka lapsi saattaa itsekin sen tehdä. Oon nähnyt ja kuullut kaikenlaista aiheeseen liittyvää. Kuten varmasti moni muukin tätä pitkään tehnyt. Mieleeni tulee karu tapaus, jossa lapsi oli kovin kiinnostunut metsästyksestä, mutta sen tuli olla tyranni-isän yksinoikeus perheessä, syistä että harrastus on muka liian kallis kahden harjoitettavaksi taloudessa ja että metsästys oli isän ainoa pakoreitti pois perheen luota tai mistä syystä milloinkin. Ihan yhtä säälittävältä tuntuu tapaukset, joissa lapsi "aivopestään", eli pakotetaan vanhempien toimesta metsästysharrastuksen pariin.

    VastaaPoista
  2. Juurikin näin, eli kaiken harrastuksen on lähdettävä lapsesta ja hän kiinnostuksestaan, oli sitten kyse vaikka jääkiekosta tai baletista.

    VastaaPoista