lauantai 16. maaliskuuta 2013

Biltema kevät ja kesä 2013 -kuvasto



Biltema yllätti jo toisen kerran. Eilen postissa tuli uusi Bilteman kevät ja kesä 2013 -kuvasto. Jo pitempään Biltemassa on ollut enemmän (not) tai vähemmän tasokkaita kalastusvälineitä, mutta viime syksynä tuonne ”koko perheen tavarataloon” ilmestyivät ensimmäiset metsästystarvikkeet selvästi nykytrendin vastaisesti. Ajattelin, että moinen vahinko korjaantuu nopeasti, enkä viitsinyt/ehtinyt edes niitä paikanpäälle mennä ihmettelemään.

Nyt kuitenkin kaikkea todennäköisyyttä vastaan uudessa kuvastossa on metsiemme miehille suunnattu yhä enemmän ja mielenkiintoisempia tuotteita, varsin kohtuullisiin hintoihin. Olisiko jollain jo ehtinyt muodostua kokemuksia noista tavaroista?

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.


Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana.

Bipod-ampumatuki 29,90 € eli noin kolmasosalla totutusta hintatasosta.

Yksijalkainen ampumatuki 9,99 € eli noin puolet normaalista hinnasta.

Fiksusti muotoiltu kinneri peuran, kauriin ja villisian riiputukseen vain 5,99 €.

Riistan vetoliina 5,99 €, riistapussit 3,39 – 9,99 €, Kolmijalkainen 70 cm korkea passi-istuin (nahkaa/tammea) 18,99 €.

Niin ja tämä blogaus ei tosiaankaan ole maksettu mainos, vaan vilpitön hämmästelyni. Se on selvää, ettei alle 14 € kiikarit sovi kuin lasten leluiksi, mutta voisiko raudasta väännetty riistanriiputin tai nailonköydestä tehty vetoliina olla tuolla hinnalla kuitenkin käyttökelpoinen?

Kommentoikaa ihmeessä, jos noista Bilteman metsästystarvikkeista kokemuksia on ehtinyt syntyä.

www.biltema.fi

14 kommenttia:

  1. Itsellä tuli samanlaiset "kiinanpojan" bipodit kivääripaketin mukana ja ihan hyvältä vaikuttavat. Itsekkin yllätyin metsästysosiosta, kun selasin tämän uuden kuvaston ja pitääpä ennen jahtikautta muistaa käydä paikan päällä katsomassa tuotteita.

    Bilteman tuotteet ovat yleensä olleet ihan hyviä, niissä ei vaan ole sen kummempaa merkkiä/brändiä joka nostaisi hintaa.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli minulle uusi tieto - kiitos siitä :-) Tuo puupassi hintaan 99€ on kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen :-)

    VastaaPoista
  3. Jep, tuo bipod on kyllä kiinnostava, eipä siinä paljoa menetä jos kolmenkympin ostos edes yhden jahtikauden toimisi.

    VastaaPoista
  4. Samaa myös katselin sillä silmällä. Jotenkin vain tuntuu (kuvasta päätellen), että melko hento rakenne siinä. Mitenkähän tuo oikeasti käyttäytyy, kun reilu sata kiloinen mies ja lisäksi varusteet, tuonne ylös kiipeää...



    Pistäpä tietoa, jos tuollaisen hankit. Mitenkä muuten tuollainen toimisi kettupassissa? Luulisi, että kettu ei havainnoi helposti noin ylös ja hajutkin helpommin haihtuvat...

    VastaaPoista
  5. Samoja huomioita tehty myös. Tänään poikkesin Tampereen liikkeessä ja kovalla kädellä näköjään valikoimiaan muuttavat. Metsästystarvikkeita ei vielä silmiin sattunut mutta yllätyksekseni ratsastuskamaa oli melkoinen määrä, ken niistä nyt sitten onkaan kiinostunut... Kalastus tarvikkeet ovat olleet turskapilkkejä lukuun ottamatta hieman heppoisen oloisia meikeläisen silmissä mutta retkeilytarvikkeissa saattaisi olla jo jotain harkitsemisen arvoista. Eikös tuosta valikoimasta saisi jo jotain testiä aikaiseksi vaikka tällekin sivustolle ? Odotellaan mielenkiinnolla...

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä ja toivottavasti vinkki kantaa myös Biltemalle asti. Jos siis Bilteman markkinointi on hereillä ja halukas testauttamaan tuotteitansa, niin eikun täyttämään blogin ylävalikon "Ota yhteyttä" -lomaketta :)

    VastaaPoista
  7. Juu kyllä tuota täytyy päästä vähän hypistelemään ennen ostopäätöstä - sen verran paksuluinen minäkin olen :-) Olen pidempään noista puupasseista haaveillut. Sopisi mainiosti kettuhommiin, voisi tehdä pikahaaskan supikoirille, pillittää kauriita ja noutajatreeneihinkin tuo toisi uusia ulottuvuuksia.

    Samalla tuo jalkinelaukku vaikuttaa muuten aivan huippukätevältä. En tiennyt tuollaisia olevankaan. Saappaat laukussa pitäisi auton puhtaampana.

    VastaaPoista
  8. Nytpä tuli mieleen, että tuo puupassi voisi olla sananmukaisesti "killer application" myös yhdellä kyyhkypaikallani. Kyseessä on kahden lentoreitin risteämä. Paikalla kasvaa vesakkoa, jonka sekaan kyllä pääsee piiloon, mutta linnut näkee yleensä vasta siinä vaiheessa, kun ne jo lentävät poispäin.

    VastaaPoista
  9. Jep tuollainen jalkinelaukku on pätevä, itsekin olen käyttänyt vastaavaa, mutta muualta ostettua.

    VastaaPoista
  10. Tuohan oli luova ajatus, en ole aiemmin kenenkään kuullut kyyhkyspassissa käyttävän tuollaisia tikkaita. Mielenkiintoinen idea, jos koira osaa alhaalla itsenäisesti työskennellä. Jos taas joutuu itse kapuamaan jatkuvasti ylös ja alas koiran ohjaamiseksi tai kyyhkysiä hakeakseen, niin ei sitten välttämättä...

    VastaaPoista
  11. Tuo yksijalkainen ampumatuki toimii. Pitää säätönsa ja alumiinisena kestää jonkin verran ruhjomistakin. Olen kertaalleen kaatunut sen mutkalle, mutta alumiiniputken oikaisu onnistuu myös kenttäolosuhteissa. Pikasäätö tietty olisi kiva, mutta sitä ei tuohon hintaan saa.

    Haulikon klikkipatruunat ovat toimineet luotettavasti :).

    Ostin myös joku päivä korkeamman bipodin, mutta se odottaa vielä asennusta pienoiskivääriin. Käteen se tuntuu olevan ihan kelpo, mutta käytäntö näyttää miten se tulee kestämään.

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommentistasi. Kiva kuulla, että ihan toimivia tuotteita ovat :)

    VastaaPoista
  13. Myös ihan hyviä kokemuksia noista Bilteman ratakiikareista. Seuralla on niitä ilma-ase radalla useampia, ovat kyllä vanhempaa mallia kun kuvassa olevat, mutta hyvin ovat hommansa hoitaneet. Pidemmällä matkalla en osaa sanoa toiminnasta. Pitänee ostaa yksi testattavaksi.

    VastaaPoista
  14. Kiitos kommentistas, halpahan tuo on, että ei siinä ainakaan paljoa häviä. Ehkä se onkin täysin riittävä sisätiloissa ja lyhyillä matkoilla. Laadukkaampien/kalliimpien ominaisuudet tulevat todennäköisesti esiin juurikin pidemmillä matkoilla, vaihtelevissa valaistusolosuhteissa ja säiden armoilla.

    VastaaPoista