torstai 11. lokakuuta 2018

Kauden ensimmäinen peura kinnerissä



Peurankytistelykausi pääsi ensimmäisen kerran kunnolla alkuun vasta eilen. Toki täpinöitä asian suhteen on ollut viikko tolkulla, mutta monestakin syystä harrastus on jäänyt lähinnä riistanhoidollisiin toimenpiteisiin. Eilen oli kuitenkin aivan viimeisen päälle hieno syyskeli. Päätin viimein siirtää muut kiireet tieltä ja suunnata suonlaitaan tutuille tikkaille istumaan.

Paikalla on rehun menekistä päätellen käynyt kohtuullinen kuhina. Jännityksen säilyttämiseksi olen kuitenkin siirtänyt riistakamerat muille ruokinnoille. En siis tiennyt koska, ketä ja kuinka usein paikalla käy. Niinpä päätin lähteä hyvissä ajoin liikkeelle. Ja niin näyttivät olevan peuratkin. Näin matkalla, aivan tien vieressä, hieman kolmen jälkeen vähintäänkin puolen tusinaa peuroja ja kauempana peltoaukeilla vielä monta lisää.

Lähdin ajoissa liikkeelle myös tutustuakseni huolella testissä olevaan Blaser R8 -kivääriin ja ennen kaikkea Leica Magnus 2.4-16x56 -tähtäinkiikariin. Sen verran olin jo ennakkoon kokeillut Leica Magnuksen hämäräominaisuuksia, että odotukseni olivat sen suhteen erittäin korkealla. Yhdistelmää olin päässyt testaamaan jo ampumaradalla, karhukoetta ampuessa sekä karhujahdissa Kuusamossa.




Täysin normaalista poiketen otin mukaani myös hieman evästä. Ajattelin samalla ladata aurinkokennojani talven varalle kuksasta siemaillen, nauttia omissa ajatuksissani ohikiitävään hetkeen takertuneena. Vaikka olikin lähtenyt liikkeelle yllättävästä mielijohteesta, lähinnä aurinkoisen ja lämpimän sään houkuttelemana, niin peurakuume alkoi nousta väistämättä puseroon. Sikälikin oli hyvä saada pientä puuhastelua pelkän meditaation sijaan.

Aika kului joutuin, niin kuin aina tällaisissa tilanteissa. Aurinko laski puoli seitsemältä ja kokemuksesta tiesin parhaan ajankohdan olevan hetki hetkeltä lähempänä. Ehkä noin vartin päästä kuulin oikealta sivustalta epämääristä rytinää ja risujen katkeamisia. Kuulosti kuin sieltä olisi tulossa hämärässä harhaileva sienestäjä (vain ähkiminen ja kiroilu puuttuivat) tai sitten liikkeellä olisi hirvi.

No, jatkoin äänetöntä hiljaiseloa ja tähyilin katselukiikareilla näkyvää osaa maastosta. Hämmästykseni oli melkoinen, kun tajusin tulijoiksi kaksi peuraa. Ensin tuli emä ja hiukan sen jälkeen vasa. Peurat eivät juurikaan pidä meteliä liikkuessaan ja yleensä tämäkin tapahtuu aina toisin päin, eli vasat tulevat ennen emää ruokinalle… No samapa tuo marssitapa tai -järjestys on minulle, tärkeintä että tulivat ampumasektoriin.

Paitsi että, vasa tulee täältä katsoen suoraan emänsä taakse. Otan kuitenkin kiväärin, työnnän peukalolla lukkomekanismin vireeseen ja valmistaudun ampumaan. Säätelen zoomia äärilaidasta toiseen, löytääkseni optimaalisen suurennossuhteen ja kirkkauden/kontrastin, koska testaamassahan tässä nimenomaan oltiin… Asia, josta täytyi itseään muistuttaa, peurakuumeen äkillisestä noususta johtuen. Yritän rauhoittua hieman lisää ja tarkastelen muutoinkin optiikan piirtokykyä, sekä kuvan sävykkyyttä. Kaikki näyttää erinomaisen hyvältä. Napsautan punapisteen päälle ja valmistaudun toimintaan.

Peurat ovat kuitenkin yhä edelleen limittäin. Ovat seisoneet jo ainakin vartin lähes paikallaan. Alan hermostua samaan tahtiin sakenevan hämärän kansaa. Joudun tämän tästä nostamaan katseeni tähtäimestä ja lepuuttamaan silmiä. Parinkymmenen minuutin tähtäilyn jälkeen alan toden teolla huolestua. Tiedän kokemuksesta, että tällä suopaikalla tulee nopeasti hämärä varsinkin näin mustanmaan aikaan. Kohtuullisen hyvin näkee (täältä 80 metrin matkalta) ruokinnalle puolisen tuntia. Hyvällä tähtäinkiikarilla ehkä kolme varttia ja vain parhailla edes jotenkin kohtuudella siitä eteenpäin.

Auringon laskusta on kulunut nyt 48 minuuttia ja peurat ovat yhä suurin piirtein samoilla paikoilla limittäin. Jos odotan vielä vartin, tilanne menee niin arpapeliksi, ettei ehkä enää ole järkevää ampua. Nopea päätös. Yritän hieman hasardia, mutta joskus onnistunutta kikkaa. Kolistelen metallitikkaitta kevyesti jaloillani potkien ja pidän peuroja samaan aikaan tiukasti tähtäimessä. Ja käy niin kuin toivoinkin.

Emä fiksumpana ja kokeneempana lähtee ruokinnalta ensin. Paikalle jää pelkästään vasa. Tosin kääntyy rintamasuunnaltaan miltei kohti ja kuulostelee suuntaani varautuneen oloisesti. Silmissä tuntuu jatkuvan tihrustelun rasitus, mutta vielä kuitenkin näkee ihan kohtuullisesti. Vasa kääntyy hieman, saan vakautettua punapisteen peuran kaulan tyveen. Uloshengitys ja puristus, terveiset lähtevät matkaan kello 19:20. Peura putoaa niille sijoilleen.

Aivan sanoinkuvaamattoman mahtava olo. Tätä on taas pitkään ja hartaasti odotettu. Onnistuminen heti ensimmäisellä kerralla. Fiilistelen vielä hetken, kiitän suota antimistaan ja onnittelen itseäni hyvästä päätöksestä lähteä kytikselle.




Kapuan alas tikkailta ja kahlaan suopursuvarvikon läpi ruokinnalle. Vasa löytyy juurikin siitä missä se vielä hetkeä aikaisemmin oli ihmetellyt tikkaiden kolinaa. Laukaus on osunut aivan nappiin ja juuri siihen mihin olin sen tarkoittanutkin. Monesti minultakin kysytään; mikä järki on maksaa optiikasta kaksi tai kolmekin tonnia?

No, huipputähtäimellä voi valita tähtäyspisteen todella haastavissakin olosuhteissa. Tilanteissa, jossa perushämäräkiikarilla olisi ollut turvallisinta vain yrittää tähdätä kohti eturuumiin keskimassaa tai tavallisella kiikarilla tehdä päätös ampumatta jättämisestä. Kyse on näin alkusyksystä usein vartin tai puolen tunnin edusta, joka tässäkin tapauksessa oli ratkaiseva.

Kannattaako siitä maksaa vai tulla vain takaisin seuraavana ilta toivoen parempaa onnea, on sitten jokaisen omasta lompakosta kiinni. Satunnaisella peuraturistilla ei kuitenkaan aina ole tätä etuoikeutta. Niinpä vastaus on monen kohdalla kyllä, kyllä kannattaa.

Jätän kiikaritähtäinmietteet ja katson peuraa hieman tarkemmin. Se on naarasvasa ja vaikkei pilkkuja enää ole, niin hieman säälittävän pieneltä tuo vaikuttaa. Tässä on yksi syy, miksen ole aloittanut kautta aiemmin. No, joka tapauksessa hommia on vielä edessä ennen kuin ilta on päätöksessä. Siispä suolistan peuran.




Perkauksen jälkeen laitan vasalle koiran talutushihnan kaulaan. Nostan repun ja aseen selkään. Autoa kohti mennessä muistan, kuinka monesti on samaista matkaa joutunut tekemään useampaan kertaan ja peuraa ylämäkeen vetäessä on täytynyt tehdä monta pysähdystä. Nyt homma sujuu yhtä rivakasti, kuin ulkoiluttaisi perässään hiukan liian innokkaasti sinne tänne poukkoilevaa ajokoiraa :D

Lahtivajalla turkki pois ja nyt on sitten parasta peuranlihaa kinnerissä odottamassa huomista paloittelua ja pussitusta. Kerta kaikkiaan hieno ilta.




perjantai 14. syyskuuta 2018

Karhureissu Kuusamossa



Viime viikko vierähti Kuusamossa nalleja etsiessä. Kelit olivat edelleen aivan liian lämpimät, välillä vielä lähes kesäiset. Joskin mukaan mahtui myös kaatosadetta. Ei siis mitenkään otolliset olosuhteet jahdin onnistumiselle koirien tai miesten osalta. Muutenkin ilman tarkkoja etukäteistietoja pomppukarhun hakeminen maastosta on vähintäänkin haastavaa puuhaa.

No, joka tapauksessa löysimme tuoreita jälkiä ja jätöksiä. Koiratkin saivat useita vauhdikkaita tilanteita, joten metsästyksen jännityksestä päästiin myös nauttimaan.


Monin paikoin Kuusamon jängät on hakattua talousmetsää, mutta vielä löytyy naavametsääkin.

Siinä on suuri ero, onko karhupassissa vai onko karhu passissa? :D

Makkaranuotiolla alkupalat…

… ja kämpillä sitten hieman lisää.


Majoituspuitteet olivat tällä kertaa enemmän kuin kohdillaan. Tästä jotain kertonee jo sisustukseen kuuluvat trofeet, komeine hirvensarvineen, sekä karhun- ja sudentaljoineen. 




Kaiken kaikkiaan hieno reissu jälleen kerran, kiitos kaikille!





tiistai 21. elokuuta 2018

Suomalaista VILLIKALAA -kirja



Suomalaista VILLIKALAA- Uusia herkkuja särkikaloista ja muista rantojemme saaliista.

Ystäväni Janne Kalatalousministeri™ Rautio on kovin tuntemani kalamies… ja usko minua, tunnen heitä paljon. Janne on ollut usein esillä mediassa, sillä hänellä on tärkeää asiaa. Kalatalousministeri haluaa edistää puhtaan suomalaisen villikalan käyttöä ja todella inhoaa hyvien antimien perusteetonta leimaamista roskakaloiksi.


Janne Rautio on tietokirjailija, kova kalamies ja innokas kokki, joka syö kalaa viisi kertaa viikossa. Hän haluaa puhdistaa kotimaisen luonnonkalan maineen osoittamalla, kuinka herkullista ruokaa siitä saa oikein valmistamalla. (Kuva: Timo Viljakainen)


Tämä keskustelu on ollut omiaan innoittamaan Suomalaista villikalaa -kirjan syntyä. Sillä särkikalat, hauki ja muut luonnonkalamme ovat hyvänmakuisia kaloja ja oikein käsiteltyinä ruodottomia, helposti syötäviä ja monipuolisia herkkuja. Ihmiset eivät vain nykyään osaa valmistaa niitä kuten ennen.



MIKSI VILLIKALOJA?


Kun ei enää ollut pakko syödä luonnon antimia, ihmiset siirtyivät elintason myötä käyttämään tehotuotettuja ja prosessoituja elintarvikkeita. Puhtaan luonnonkalan käyttö väheni ja tilalle tuli mm. kassissa kasvatettuja ja teollisesti marinoituja kirjolohisuikaleita. Kun mielenkiinto luonnonkalojen kalastamiseen alkoi vähentyä, väheni samalla myös osaaminen.

Vesissämme ui vapaita, vaaleita luonnonkaloja, joita monet pilkkimiehet, onkijat, katiska- ja verkkokalastajat syöttävät kissoille. Vaikka kaloista saisi herkkuja, jotka ovat maistuneet Venäjän keisareillekin. Särkikalat, hauki ja muut luonnonkalamme ovat hyvänmakuisia kaloja, joita syödään paljon muualla Euroopassa. Ranskassa haukea pidetään herkkuna, Itä-Euroopan maissa arvostetaan särkikaloja ja Espanjassa valmistetaan mielellään pasuria, lahnaa ja simppua.

Suomessa kalastetaan usein vain niin kutsuttua arvokalaa ja heitetään pois muut kalat ennakkoluulojen vuoksi tai koska niitä ei osata käsitellä. Villikalojen arvostus on viime vuosina onneksi lähtenyt kuitenkin uudelleen nousuun.





KIRJAN KALALAJEISTA


Kirjassa käytetään viittätoista vesissämme uivaa särkikalaa ja haukea, kiiskeä, kivinilkkaa, mustatäplätokkoa, nokkakalaa, iso- ja härkäsimppua sekä kuoretta eli norssia. Janne on valinnut lajit siksi, että niitä kohtaan tunnetaan turhia ja vääriä ennakkoluuloja. Kirjan perkaus- ja kalanvalmistustapoja sekä ruokaohjeita voi toki soveltaa myös kuhaan, mateeseen, siikaan, ahveneen, loheen, silakkaan, muikkuun ja muihin kaloihimme.

Kyse ei todellakaan ole raaka-aineen vaatimattomuudesta. Ongelma on enemmänkin nykykokkien osaamattomuudessa. Graavattua särkeä ja lahnaa maistaessaan ei uskoisi, että raaka-aine on heikosti arvostettua. Mitään kalaa ei kannatakaan heittää takaisin veteen. Lähes kaiken voi käyttää, Janne Rautio kertoo kirjassaan, miten luonnonkalan miltei kaikki osat hyödynnetään. Se pieni osa, joka ei sovellu hyötykäyttöön, on ravinteidensa puolesta vaikka hyvää maanparannusainetta.




Käsittämätöntä, mutta suurin osa Suomessa syödystä kalasta on tällä hetkellä tuontitavaraa ja siitäkin merkittävä osa joko viljeltyjä- tai ylikalastettuja lajeja. Janne haluaa kirjallaan lisätä kotimaisten villikalojen arvostusta ja palauttaa taitoja niiden käsittelyyn.

Kirjassa on myös WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaskan kirjoitus ”Syö maailman kalakannat paremmiksi!”. Hän kehottaa suosimaan kotimaista särkikalaa paitsi hyvien ravintoarvojen vuoksi, niin myös erityisesti ekologisista syistä. Ne ovat lähiruokaa, niihin ei kohdistu suurta pyyntipainetta ja rehevöityneissä vesistöissä ylisuuret särkikalakannat voivat jopa edistää rehevöitymiskehitystä.



Reseptejä




Graavisärki

Sivu 12

400 g särkeä tai muuta särkikalaa fileinä
4 rkl giniä tai konjakkia

100 G:N FILEETÄ KOHTI:
½ rkl karkeaa merisuolaa
½ rkl fariinisokeria
½ rkl sokeria
½ tl pippuria (sitruuna-, rosé-, valko- tai
mustapippuria maun mukaan)
tuoretta tilliä ja hyppysellinen murskattuja
fenkolinsiemeniä

Graavisärkeä osattiin valmistaa jo 1950-luvulla. Tämä ruodoton herkku lähestyy maultaan graavisiikaa, monen mielestä se on jopa parempaa.

Fileoi särjet. Yli 100 gramman painoiset särjet ovat helpoimpia fileoida, ja niistä tulee asiallisen kokoisia siivuja. Poista kylkiruodot, mutta älä nahkaa. Graavatut nahalliset fileet on helpompi siivuttaa kuin nahattomat.

Reseptin suolan, sokereiden ja mausteiden määrät on laskettu yhtä 100 gramman fileetä kohti. Graavattaessa alkoholi, suola ja sokeri sulattavat pienet ruodot huomaamattomiksi.

Voitele pullasudilla fileet ginillä tai konjakilla molemmin puolin ja lisää puolet suolasta, sokerista ja fariinisokerista. Fileitä pidetään suolassa ja sokereissa vuorokauden ajan, minkä jälkeen ne nostetaan toiselle lautaselle talouspaperin päälle ja kuivataan molemmin puolin. (Alkoholi, suola ja sokeri irrottavat fileistä nestettä.) Nyt lisätään loput suolasta ja sokerista sekä pippuri, tilli ja fenkolinsiemenet. Laita fileet jääkaappiin maustumaan vielä vuorokaudeksi kelmun alle lautaselle.

Seuraavana päivänä poista fileiden päältä veitsellä vetäen suurimmat tillit, pippurit ja liukenematon suola. Leikkaa fileistä ohuehkoja siivuja, poista fileoidessa nahka. Tarjoile fileet voilla voidellun saaristolaisleivän päällä, lisää teelusikallinen smetanaa, kuoreen mätiä, ripaus pippuria, tillinoksa ja kylkeen sitruunan tai limetin viipale.






Uuniperunat ja lämminsavukalakastike

Sivu 55

4 annosta
4 Rosamunda-perunaa
3 rkl sinihomejuustoa
4 valkosipulinkynttä
voita
2 porkkanaa
1 kg karkeaa merisuolaa

LÄMMINSAVUKALAKASTIKE
400 g turkkilaista maustamatonta
jogurttia (tai 500 g smetanaa mutta ilman
majoneesia)
1 dl majoneesia
300 g lämminsavukalaa (hauki tai mikä vain
särkikala, suutari on erityisen maukas)
1 pieni punasipuli
1 etikkakurkku hienonnettuna
1 rkl makeaa tai tulista sinappia
½–1 ruukkua tilliä
limepippuria myllystä
½ limetin mehu
1 rkl ruohosipulia

Pese perunat ja kaiverra sivusuunnassa jokaisen läpi reikä omenaporalla. Laita reikään sinihomejuustoa, valkosipulinkynsi, voita ja molempiin päihin tulpaksi porkkanapala. Levitä merisuolapeti uunipellille ja uuniperunat päälle ilman foliota. Suolapeti antaa perunoille makua ja imee nestettä, jolloin perunoista tulee hieman jauhoisempia ja erityisen herkullisia. Kypsennä 175-asteisessa uunissa vähintään tunti, kunnes perunat ovat kypsiä.

Valmista jogurttikastike. Laita turkkilainen maustamaton jogurtti ja majoneesi (tai smetana) kulhoon, perkaa joukkoon lämminsavukalaa. Hienonna punasipuli sekä etikkakurkku ja sekoita jogurtin ja savukalan joukkoon. Lisää sinappi, hienonnettu tilli ja limepippuria myllystä. Purista joukkoon limettimehu. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku.

Avaa perunanyytit. Vedä veitsellä ristikkäisviilto perunan pintaan ja purista perunaa hieman kasaan. Laita täytettä perunan pinnalle ja loput täytteestä pieneen kulhoon perunan viereen. Koristele hauen, härkäsimpun tai kuoreen mädillä sekä punasipulilla, ruohosipulilla tai tillillä.





Täytetyt sitruunat

Sivu 68

4 isoa sitruunaa
1 prk umpioitua särkikalaa tai lahnaa
¼ dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
½ sipulia silputtuna
1 keitetty kananmuna
5 anjovisfileetä
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
4 rkl pieniä kapriksia
valkopippuria ja suolaa tarvittaessa
koristeluun tillinoksia

Pese sitruunat hyvin ja kuivaa. Leikkaa niistä hattu pois ja tasoita pohjasta, että ne pysyvät pystyssä. Koverra sitruunan hedelmäliha varovasti pois kuorta rikkomatta.
Valuta umpioidusta särjestä tai lahnasta neste ja hienonna haarukalla, jos palat ovat suuria.

Pistä kulhoon kermaviili, majoneesi, sipulisilppu ja kala. Pienennä kananmuna ja anjovikset ja lisää nekin kulhoon. Lisää oliivit ja kaprikset. Pilko pieneksi myös yhden sitruunan hedelmäliha ja lisää kulhoon. Mausta pippurilla ja suolalla. Sekoita kaikki aineet hyvin ja täytä sitruunakupit. Koristele tillinoksilla ja laita hattu päähän. Laita sitruunakulhon alle pieniä katajanoksia tuomaan näköä ja hyvän tuoksun  annokselle.

Tarjoile tuoreen salaatin tai pataleivän kanssa.



Lisätietoja ja tilaukset


Suomalaista villikalaa -kirja löytyy kirjakaupoista, nettikaupoista ja Prismoista ympäri Suomen. Voit tilata kirjan suoraan myös Jannelta. Kysy lisää: Sähköpostitse

https://kalatalousministeri.fi/