tiistai 22. toukokuuta 2018

Kuusenkerkkäjuoma aka lantrinki tai juhannussima



Kuusen vaaleanvihreitä vuosikasvaimia eli kuusenkerkkiä voi poimia keväästä alkukesään. Kerkkä on monipuolinen yrtti, ne sisältävät paljon hivenaineita, A- ja C-vitamiineja sekä runsaasti antioksidantteja.






Kuusenkerkkä sopii sellaisenaan salaatteihin tai alkukesän riistakeittoihin sekä muhennoksiin. Parhaimmillaan se on kuitenkin erilaisissa juomissa. Yksinkertaisesti kerkistä voi hauduttaa teetä tai tehdä raikasta Kuusenkerkkäjuomaa. Pienellä virittelyllä kerkkäjuomasta saa juhlavan alkumaljan, metsäisen ruokajuoman riistan seuraksi tai raikkaan kesäjuoman hellepäivän virkistykseksi.



Kuusenkerkkäjuoma


250 g (noin litran) kuusenkerkkiä
2 sitruunaa
4 l vettä
4-6 dl sokeria





Huuhtele kuusenkerkät raikkaalla vedellä. Pese sitruunat tiskiaineella harjan kanssa, huuhtele ja kuivaa. Leikkaa sitruunat viipaleiksi.




Mittaa kattilaan neljä litraa kylmää vettä. Lisää joukkoon kerkät ja sitruunat.




Nosta kattila liedelle ja anna kiehua kevyesti kannen alla puolisen tuntia. Nosta sivuun jäähtymään.




Siivilöi jäähtynyt liemi.




Maistele ja isää sokeria (4-6 dl) maun ja käyttötarkoituksen mukaan.




Kiehauta ja pullota kuumana. Juoma on käyttökelpoista heti jäähdyttyään.


Kuusenkerkkäjuoma sopii kesäjuomaksi sellaisenaan tai mikserinä ginin, jaloviinan, rommin tai vodkan kanssa. Hyvää ruokajuomaa saat sekoittamalla joukkoon soodavettä ja juhlavamman maljan kuohuviinin kanssa.



Juhannussima


Legendaarista juhannussimaa valmistat helposti edellisen ohjeen mukaisesti. Kun sokerin lisäämisen jälkeen neste on jäähtynyt kädenlämpöiseksi (+37-asteista), liuota 1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala) pieneen vesitilkkaan ja sekoita joukkoon. Anna siman käydä huoneenlämmössä noin 1 vuorokauden ajan.

Siivilöi ja pullota sima puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon 1 tl sokeria. Jääkaapissa juhannussiman valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää.









Omatekoisen kuusenkerkkäliköörin ja –siirapin ohjeet löydät klikkaamalla tästä.


Ja juu (sain postia asiasta), kerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, mutta pienestä takapihalla tai sähkölinjalla kasvavasta kuusen tumpistakin saa helposti kerättyä kattilallisen kerkkiä...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti