torstai 12. tammikuuta 2017

Sensegram tekee lähettävästä riistakamerasta helppokäyttöisen



Olen tämän syksyn/talven testaillut mielenkiintoista riistakamerapalvelua. Sensegram on kotimainen palvelu, joka auttaa riistakameran asentamisessa, kuvien ja kameroiden hallinnassa, sekä myös kuvien jakamisessa muille käyttäjille. Kuvat ovat käytettävissä missä ja milloin vain, millä laitteella tahansa. Ei kuulosta ehkä mullistavalta, mutta Sensegram on todellakin täysin uusi tapa käyttää riistakameroita.


Kameran asentaminen


Palveluun voi lisätä yhden tai useamman lähettävän riistakameran todella helposti ohjatun käyttöönoton avulla. Sensegram tukee kaikkia SMTP-lähetyksellä varustettuja laitteita ja voi tämän lisäksi luoda asetustiedoston automaattisesti Uovision, Burrel ja Scout Guard -kameroihin. Sensegramin avulla saa siis suosituimmat kamerat helposti lähetyskuntoon vain muutamalla klikkauksella. Helpoimmillaan käyttäjän ei tarvitse valita palvelussa kuin valmistaja ja kameramalli ja palvelu hoitaa loput asetukset. Palvelu siis poistaa käyttäjän tekemien asennusvirheiden mahdollisuutta.





Kokemuksesta tiedän riistakameroiden asennuksen olevan välillä yhtä tuskaa puutteellisten ja sekavien kiinalaisten manuaalien (19 sivua) ja kameran oman asennusohjelman kanssa, joka kysyy vähintään 10-15 erilaista parametritietoa. Mikä on edes SMTP Parameter Server tai gateway & port????





Kuvat ja videot suoraan Sensegram-tilille


Normaalisti riistakamerat lähettävät kuvansa käyttäjän omaan sähköpostiin, kuten Gmailiin. Ainakin itselläni kuvat aiemmin joutuivat helposti roskapostin joukkoon, ja Gmail väitti ”Tämä viesti ei tullut oikeasta osoitteesta”. Tunnistamaton lähettävä laite onkin sähköpostipalveluntarjoajalle jonkinlainen riski ja laite joutuu helposti mustalle listalle.



Sensegram sen sijaan vastaanottaa kuvat automaattisesti ilman suodattamia ja lajittelee ne kamerakohtaisesti omalle käyttäjätilillesi. Laitteiden hallinta, kuvien säilyttäminen/käsitteleminen ja jakaminen onnistuvat palvelusta selvästi kätevämmin kuin sähköpostista.



Sensegram tukee myös videotiedostoja. Voit vastaanottaa kuvia sekä videoita palveluun ja katsoa niitä helposti tietokoneella tai puhelimella. Videon lähetys löytyy tällä hetkellä mm. seuraavista kameroista: Uovision UM785 3G, Burrel Edge Pro ja Scout Guard MG983G-30M.

Sensegram-palvelun edut korostuvat tilanteessa, jossa lähettäviä kameroita on useita, sekä niiden kuvien katselijoita on enemmän kuin yksi. Ennen Sensegram tilin aukaisua jouduin usein lähettämään kuvia sähköpostistani yksitellen eteenpäin jahtikavereilleni. Tämä tekee tietysti viiveen kuvien jakamiseen ja jopa kymmenien kuvien yksittäin lähettely alkaa myös kysyä hermoja ajan myötä.

Kun taas Sensegramissa käyttäjä voi antaa muille palvelun käyttäjille oikeudet katsoa etäkameransa kuvia. Palvelussa kuvat pysyvät hyvin arkistoituina ja paljon helpommin käsiteltävänä kuin sähköpostissa. Kuville voi antaa helposti myös avainsanoja, jolloin palveluun jäävillä kuville kehittyy todellista arvoa ajan myötä. Sensegramissa kaikki kuvat ovat turvallisesti hyvässä järjestyksessä samalla tilillä suomalaisilla varmennetuilla palvelimilla.


Tarkemmat tekniset ominaisuudet ja ajantasaiset hintatiedot löydät täältä:

https://www.sensegram.com/fi/tietoa-sensegramista/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti