maanantai 7. heinäkuuta 2014

Mitä järkeä on merimetson tolkuttomassa suojelussa?




BirdLife sai läpi tolkuttoman valituksensa


Vaasan hallinto-oikeus on kumonnut Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämät merimetsojen metsästysluvat ja palauttanut ne uudelleen käsittelyyn. ELY-keskus oli myöntänyt luvat Kristiinankaupungin ja Oravaisten-Monån alueille.

Kristiinankaupungin rannikkoalueille lupa oli myönnetty 200-300 merimetson ja Oravaisten-Monån alueella 100 merimetson metsästämiseen. Päätöksistä valittivat Suupohjan lintutieteellinen yhdistys sekä Keski-Pohjanmaan lintutieteellinen yhidtys.

Hallinto-oikeuden mukaan merimetson kalavesille aiheuttaman vahingon on oltava vakava, että metsästyslupa voidaan myöntää. Hallinto-oikeus katsoo, että nyt tehdyissä metsästyshakemuksissa oleva yleisluonteinen selvitys ei ole riittävä osoittamaan merimetsojen kalastukselle ja kalakannoille aiheuttamaa vakavaa vahinkoa kyseessä olevalla alueella.

Mikäli metsästylupien hakijat eli alueilla toimivat kalastajat haluavat edelleen merimetsojen hävittämistä, niiden tulee palauttaa asia uudelleen ELY-keskuksen käsiteltäväksi.


Lähde:

http://yle.fi/uutiset/hallinto-oikeus_kumosi_merimetsojen_metsastysluvat/7342903


2 kommenttia:

  1. Metsästyshakemuksessa on vedottu ihan vääriin asioihin. Eri ammateille (kalastus) ja harrastuksille (virkistys ja metsästys) merimetsojen aiheuttamaa haittaa voidaan aina vähätellä, mutta vihreisiin arvoihin vetoamalla voittaa aina. Kalakannoille aiheutetun vahingon sijaan olisi ehkä pitänyt vedota alueen ympäristöarvoihin ja kasvillisuuden tuhoamiseen, esteettiseen ja immissiohaittaan, jonka merimetsot aiheuttavat. Löytäisiköhän joku tarkkanäköinen jonkin sukupuuttoon kuolemassa olevan kasvin (vrt liito-orava), joka kasvaisi vain ja ainoastaan juuri noilla merimetsojen valtaamilla saarilla ;)

    VastaaPoista
  2. Niinpä, olet oikeassa ja hyvä idea etsiä tuolta saaristosta sopiva suojeltava kasvi. Sitten vaan valitusta sorvaamaan EU:hun ;)

    VastaaPoista