tiistai 13. toukokuuta 2014

Ravintola Hella & Huone


Ravintolakokin perusopintoni on nyt suoritettu ja erikoistumiseni fine dining –kokiksi jatkuu tulevan kesän ajan. Kun sain tilaisuuden aloittaa työt ravintola Hella & Huoneessa, en hetkeäkään epäröinyt. Hella & Huone on Tampereen ja koko Suomenkin parhaita illallispaikkoja. Useilla palkinnoilla tunnustettu keittiömestari Arto Rastas tiimeineen kehittää jatkuvasti uusia annoksia innovatiivisesti ja yllätyksellisesti skandinaavisella tyylillä, ranskalaisesta perinteestä ammentaen. Ruokalista vaihtuu 10 kertaa vuodessa, mikä mahdollistaa jatkuvan sesonkituotteiden käytön.

Ravintoloitsija Arto Rastas, vuoromestari Juho Rajamäki ja vanhempi hämmentäjä Matti Hulpio.

Riesling-teemaviikkojen (12.5. – 25.5.2014) kunniaksi Hella & Huone tarjoaa nyt keväisen raikkaan, mutta yllätyksellisen menun, jossa pääosassa ovat itse kerätyt villiyrtit, keväinen hauki sekä kotimainen merihanhi. Tänään maisteltiin koko henkilökunnan kesken ensimmäisen kerran uusia annoksia ja niiden kanssa tarkkaan mietittyjä viinejä.


Parsaa ja väinönputkea

Kukkakaalia “Black”

Toutosen haukea ja tuhkaperunaa

Herukalla maustettua merihanhea ja aprikoosia

Passion ja piimä

Maa-artisokkaa ja suolakeksiä






Menu




Alkuruokia


Parsaa ja väinönputkea
Alexander Laible. Baden, Riesling Trocken 2013, Alte Reben SG ***

Kukkakaalia “Black”
Markus Molitor. Mosel, Zeltinger Sonnenuhr Spätlese, Riesling 2009



Pääruokia


Toutosen haukea ja tuhkaperunaa
Schlossgut Diel, Nahesteiner, Nahe Riesling 2012

Herukalla maustettua merihanhea ja aprikoosia
Horst Sauer, Franken, Scherndorfer Lump, Spätlese Trocken 2011



Jälkiruokia


Passion ja piimä
Friedrich Becker, “Summer of 69”, Nahe, Riesling Spätlese 2007

Maa-artisokkaa ja suolakeksiä
Markus Molitor, Mosel, Bernkasteler Badstube Auslese sweet 2005



Uudesta menusta ovat ylpeitä myös Hovimestari Humberto Pulido Garcés ja nuorempi hämmentäjä Anu Kivimäki.

Arvovaltaista apua menun maistelussa tarjosivat viiniasiantuntija Kirsi Hassler Wine Templestä sekä saksalaisen viinitalo Dautelin Christian Dautel.



Christian Dautel esitteli samalla myös oman viinitarhansa hedelmiä :)







Tule käymään ja moikkaamaan, 

nähdään Hellassa & Huoneessa!


http://hellajahuone.fi/poytavaraus/

Salhojankatu 48
33500 Tampere

Puh: 0103223898

www.hellajahuone.fi
https://www.facebook.com/pages/Ravintola-Hella-Huone/126572827411076
ravintola@hellajahuone.fi


Avoinna: ti-la 18.00->

Pöytävarauksella 16.30 alkaen
Heinä- ja elokuussa torstai-lauantai
Muina aikoina sopimuksen mukaan






6 kommenttia:

  1. Kiitos kutsusta, tulen kesällä poikkeamaan. Onpa todella herkullisen näköisiä annoksia. Ehtisitkö julkaista niihin hieman valmistusohjeita?

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa :) Katsotaan josko jossain välissä ehtisin hieman kuvamaan niiden valmistumista ja saisin kuvasarjan ohjeeksi...

    VastaaPoista
  3. Ai, olet Hellassa ja huoneessa :-) Nähdään siis siellä <3

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon välietapin saavuttamisesta. Pittää yrittää keretä tulla häirittemään :D

    VastaaPoista