torstai 20. helmikuuta 2014

Terveiset villisikajahdista Albusta Virosta


Sain tilaisuuden viime viikonlopun nopeaan jahtireissuun Virossa. Albu on mainion sijaintinsa ansiosta tällaiseen pikapyrähdykseen hyvä valinta. Lähdimme aamulaivalla Helsingistä ja olimme jo puolenpäivän jälkeen jahdissa. Tallinnan satamasta Karjunkaatajien jahtimaille Albuun ajaa noin tunnissa.


Näytä suurempi kartta

Simisalu loodusmaja on ehdottomasti paras Virossa näkemistäni jahtimajoista. En yhtään epäile, ettei jostain kartanojahdeista löydy vielä tätäkin tasokkaampi majoitus, mutta ainakin omat vaatimukseni tämä ”kämppä” ylittää reippaasti. Talo on reilun vuoden ikäinen. Materiaalivalinnoista ja työnlaadusta näkee, että kerrankin EU-tukiaisia on kohdennuttu oikeaan osoitteeseen :)


Oikeastaan majoitustilojen lievä ahtaus on ainoa Simisalu loodusmajan pieni kompastuskivi. Vaikka armeijamajoitustyyliin nukkumapaikkoja on useampikin kymmenen, ei hieman enemmän yksityisyyttä kaipaavia yövy talossa kerrallaan kuin kymmenkunta. Maalaisvirolainen ruoka tulee talon omasta keittiöstä ja se on juuri sellaista kuin toivoa saattaakin. Annokset ovat reiluja, eikä lihaa, voita, kermaa tai suolaa ole säästelty.

Muutoinkin Karjunkaatajien jahtijärjestelyt toimivat varsin esimerkillisesti. Koko reissun ajan isäntänämme paikan päällä ahertanut Tommi Kosonen ansaitsi ison kiitoksen viikonlopun mukavasta ilmapiiristä. Suomalainen ja suomenkielinen opas antaa itselle mahdollisuuden rentoutua ja keskittyä metsästykseen, jos jokin asia jää hiemankin epäselväksi, saa vastauksen nopeasti ja luotettavasti suomeksi.



Pieniä hienosti hoidettuja yksityiskohtia, jotka reissun aikana jäivät mieleeni, olivat mm:

  • Kuljetukset hoituivat pääosin uudella siistillä Mitsubishin L200, eikä ikälopulla jarruvikaisella ladanivalla, niin kuin monessa aikaisemmassa paikassa.
  • Myös jahtipäivän ruokailuihin oli selvästi panostettu. Metsässä syötiin maukasta ja lämmintä keittoa posliinilautasilta, eikä pelkkää kylmää eväsleivän palasta.
  • Ajometsästyksessä käytettiin Suomalaisia metsästys-VHF –puhelimia, joten jahdin kulkua oli selvästi helpompi seurata ja tunsi kuuluvansa aktiiviseen metsästysporukkaan. Joillakin aiemmilla Vironreissuilla passissa seisoskellessa on ollut jahdin suhteen täysin ulkopuolinen olo ja vasta taukonuotiolla on selvinnyt päivän tapahtumat.
  • Ruokintapaikat olivat hyvin hoidettuja ja monilla niistä oli myös riistakameraseuranta. Tietoa eläinten liikkumisesta oli siis selvästi paremmin kuin monin paikoin Viroa viritetyillä itse tehdyillä sikakelloilla ja –puhelimilla.
  • Suurin osa kyttäyspaikoista oli siistejä eristettyjä koppeja nostettuna korkeiden tolppien päähän. Aiemmilla Vironreissuillani en juuri ole eristettyihin koppeihin tai edes erityisen siisteihin törmännyt. Useammankin kerran aiemmilla reissuilla kytistely on tarkoittanut puunoksalla tai reppujakkaralla istumista.
  • Yli 20.000 hehtaarin metsästysmaat mahdollistavat kunnollisten jahtien järjestämisen riistarikkaissa metsissä.




Tällä kertaa jahtiaikaa paikan päällä oli vain puolitoista vuorokautta. Tulopäivänä ehdimme mukaan iltapäivän ajoihin, joissa omalle kohdalle ei sikoja ilmestynyt. Kolmen tunnin iltakytistely tuotti ainoastaan havainnon valtavan kokoisesta rusakosta. Hetken jo harkitsin topattua jättipupua työhuoneeni kaunistukseksi, mutta ajattelin geenien luonnollisen kierrätyksen olevan parempi idea.

Passipaikat vaihtelivat...

...kapeista ja nopeista ränneistä...

...leveisiin uriin.

Seuraavana aamuna ennen aamiaista kävimme Tommin kanssa kiertämässä metsästysalueen etsien tuoreita jälkiä ja tekemässä ruokintapaikoilla nopeat tarkistukset. Täytyy kyllä todeta, että tällä suunnalla Viroa tuntuu olevan erittäin paljon riistaa. Sudenjälkiäkin näimme. Päivän jahdit saatiin hyvin liikkeelle, vaikka heti alkuun pari hirveä sekoitti koiria. Sitten myös siat saivat kyytiä vaikka pääsivätkin livahtamaan ja koirat hairahtuivat taas uusiin hirviin.

Metsäkauriiden ruokintapaikalla oli kerppuja tarjolla.


Mielenkiintoisena yksityiskohtana havaitsin virolaisen yhteiskunnan hieman terveemmän suhtautumisen metsästämiseen ja aseisiin. Pidimme ruokatauon avoimella pellolla vain kivenheiton päässä paikallisesta koulusta. Voin vain kuvitella jos Etelä-Suomessa ryhmä asemiehiä olisi yhtä avoimesti lähestynyt koulua.

Täytyy tunnustaa, että tällä kertaa voin syyttää saalittomuudesta ainoastaan itseäni. Illalla olin kyttyyllä erittäin korkeassa (luokkaa puhelintolppien päällä) mukavassa ja eristetyssä kopissa. Sisällä ei ollut perinteistä tuolia ja ampumatukea, vaan pari patjaa ja useampi tyyny, joista saattoi viritellä itselleen mukavan divaanin. Sainkin patjat siten, että siitä oli helppoa nousta nopeasti polviasentoon, josta sai vakaan tähtäyksen ruokinnalle.

Sikoja odotellessa.

Vaikka taivas olikin pilvessä, riitti täysikuu valaisemaan pilviverhon takaa lumista maastoa oikein hyvin. Puoli kahdeksan korvilla ruokinnalle pölmähti erittäin suuri lauma sikoja. Isoja emakkoja oli puolen tusinaa ja kesikkoja ja possuja hämärässä laskematon määrä. Arviolta lauman koko oli lähemmäs neljäkymmentä sikaa. Olin tulkinnut kuitenkin varsinaisen ruokinnan paikan väärin ja siat asettuivat selvästi eri paikkaan kuin odotin. Avasin ikkunan ja nousin polviasentoon, mutta aiemman vakaan asennon sijaan jouduinkin kurottamaan saadakseni possuja tähtäimeen. Sikalauma säntäili kovalla röhkinnällä sinne tänne ja hieman lauman piirin ulkopuolelle jäänyttä sikaa tähtäillessäni huomasin kiikarin punapisteen patterin loppuneen.

Tähtäyksen onnistuminen hankaloitui nyt siis oleellisesti. Ilman punapistettä ristikon erottaminen tummasta ja pyörivästä siasta hämärässä on vähintäänkin haasteellista. Huonossa asennossa kurotellessani alkoi lopulta vetää kivuliaasti suonta jalkapohjasta, niinpä tilanne oli nopeasti ohi ja haaveet kotiin vietävästä possusta sai unohtaa.

Kokemus Karjunkaatajien palveluista ja metsästysmaista oli kaikkineen varsin positiivinen. Hintaansa nähden palvelut ovat ehdottomasti parasta Virosta löytämääni. Seuraavaksi alkaakin sitten kesän jahtireissun suunnittelu Albuun :)

Lisätietoa metsästyksestä Virossa Albussa:

www.karjunkaatajat.com

https://www.facebook.com/pages/Karjunkaatajat/443812865698164?fref=ts


7 kommenttia:

  1. Pakko kertoa myös erilainen kokemus Karjunkaatajista. Meidän reissu ei ollut yhtä onnistunut kohteeseen. Valmistelut oli aloitettu vähintään hyvissä ajoin ja reissu varattu ja varausmaksut suoritettu noin 9 kk etukäteen. Lopputuloksena oli noin puoli vuorokautta ennen laivan lähtöä soitto Karjunkaatajilta. Kohteessa oli siat hävinnyt ilmoituksen mukaan sellaisille paikoille ettei ajojahteja olisi kyetty järjestämään sekä kyttäysjahdit asetettiin kyseenalaisiksi koska ruokinnoilla kävi vain yksinäisiä emakoita.

    Reissu siis meni mönkään ennen kuin se ehti alkaakaan. Voitte kuvitella millainen oli kuuden ukon "harmistuksen" määrä... Karjunkaatajat lupautui tarjomaan vaihtoehtoista jahtia jos reissu perutaan tämän heikon riistatilanteen vuoksi. Nämä tarjotut vaihtoehtoiset jahdit myöhemmin ei vain meidän porukan aikatauluihin sopineet ja lisäksi ne eivät täysin vastanneet alkuperäistä jahtia ja paikkaa (Villisian ajo + kytis Albussa). Myöhemmin viime metreillä neuvotteluissa Karjunkaatajt tuli hieman vastaan ja tarjosi vastaavaa jahtia seuraavalle kaudelle, mutta tässä vaiheessa luottamus Karjunkaatajien kykyyn hoitaa asioita asikaslähtöisesti oli jo menetetty.

    Asiakaspalvelullisesti asiat toimi niin kauan kun kaikki oli hyvin. Sitten kun ilmestyi "mutkia matkaan" palvelukokema oli jotain muuta kuin positiivinen. Suurin erimielisyys meillä oli kumpi osapuoli oli matkan perumisen aiheuttaja/toteuttaja. Tästä ei päästy Karjunkaatajien kanssa kuukauden kestäneiden neuvotteluiden jälkeen yhteisymmärrykseen. Yleensä näissä ns. ongelmatilanteiden hoidossa punnitaan palveluntarjoajan todellinen palvelukyky ja halu. Lopputulema oli että Karjunkaatajat ei suostuneet varausmaksujen palautukseen (laivamatkoja yms kuluja emme edes ehdottaneet heidän korvattavaks). Karjunkaatajat vetosi ainoastaan matkaehtoihinsa ja siihen että jahtiporukka on itse tehnyt peruutuksen eikä Karjunkaatajat. Omasta näkökulmasta asiat meni toisin. Ilmoitus kohteen tilanteesta ja kyvystä järjestää sovitut jahdit tuli niin viime tingassa kuin vain voi.

    Tässäpä erilainen kokemus Karjunkaatajien palvelusta. On normaalia ja ymmärrettävää että näissä hommissa kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu mutta tärkeintä on miten asiat hoidetaan tämän jälkeen.

    Jahtiterveisin

    Loikka

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi. Ikävä kuulla, mutta hyvä kun jaoit kokemuksesi.

    VastaaPoista
  3. Todellakin tällainen harvinaislaatuinen tapahtuma sattui, kelien muuttuessa suuremmat sikalaumat siirtyivät suoalueille. Tällainen tapahtuma on täysin matkanjärjestäjästä riippumaton tilanne ja jonka takia emme tarjoakkaan Viron jahdeille saalistakuuta. Jahi on jahi, kuten sanotaan.

    Yritämme tottakai tarjota asiakkaillemme parhaan mahdollisen jahti kokemuksen ja kuten tässäkin tapauksessa. Ilmoitimme asiakkaalle todellisen tilanteen ja annoimme heille itselleen vaihtoehdon valita, haluavatko he siirtää jahtia vai tulla tilattuna ajankohtana hiukan epävarmoille jahtimaille.

    Tämä tapahtui kyllä asikkaan kannalta viime tipassa, mutta emme koskaan kieltäneet heitä saapumasta sovitusti. Se minkä takia uutiset saapuivat näin myöhään johtui siitä että yritimme viimeiseen asti löytää sopivia jahtialueita, jopa naapuri seurojen puolelta. Osa syynä oli myös järjestävän seuran johtoryhmän kokouksen myöhäinen ajankohta jossa kartoitimme mahdollisuuksia.

    Kyttäysjahdeista mainitsimme sen verran että kyseisenä ajankohtana oli liikkeellä myös yksinäisiä emakoita joiden kanssa on oltava erityisen tarkkana.

    Hyvitykseksi ajankohdan siirrosta lupasimme jo alussa huomattavia alennuksia uudesta reissusta. Väite asikkaan puolelta ettei tarjotut jahdit sopineet heidän aikatauluihin tai toiveisiin on myös täysin perätön. Heti ensimmäisessä viestissämme heille tarjottiin lähes vapaitakäsiä jahdin ja ajankohdan suhteen. Toivomme myös että he esittäisivät oman toiveensa sopivasta ajankohdasta ja jahdista että voisimme tarjota heille juuri oikeanlaista pakettia. Vastausta tähän
    toiveeseen ei koskaan tullut, vaan ainoastaan että ei kiinnosta.

    Matkaehdoista sen verran että ne on sunniteltu vastaamaan kummankin osapuolen etuja ja niillä taataan tasapuolisuus ongelma tilanteissa. Tämä tulisi kaikkien ymmärtää. Tässä tapauksessa asikkaan puheet ”asiakaslähtöisestä” palvelusta ja sen puutteesta perustuvat ainoastaan asiakkaan itsensä pettymykseen, eikä todelliseen tilanteeseen.

    Ymmärrämme myös asiakkaiden tilanteen ja yhteisen ajankohdan löytämisen vaikeuden. Näin ollen olemmekin tarjonneet heille vaihtoehtoa jossa palautamme varausmaksut niiden osalta jotka eivät korvaavalle reissulle pääse.

    Puheisiin asiakaslähtöisestä toiminnasta voin vain vastata että olemme mielestämme toimineet asiakkaan parasta ajatellen. Toki tällaiset tilanteet ovat ikäviä ja ne harmittavat varmasti kaikkia, mutta
    onneksi tällaisia tilanteita sattuu todella harvoin.


    Jahtiterveisin..
    Tommi Kosonen
    www.karjunkaatajat.com

    VastaaPoista
  4. Tämä ei varmasti ole oikea foorumi ruotia asiaa sen enempää.

    Vastaan kuitenkin tämän ja vain kerran!

    Ei pilata hyvää Blogia samaisella "juupas-eipäs" keskustelulla jota olemme käyneet eri osapuolien välillä eri asiointikanavissa. Kuten sanottua palvelu oli toimivaa, kunnes kävi miten kävi.

    Meidän porukan ja Karjunkaatajien näkemykset asioiden kulusta, huomattavista alennuksista, viestinnän sisällöstä ja poikkeaa merkittävästi. Tästä opittuna kaikki viestintä lienee syytä käydä kirjallisesti.

    Syy miksi toin asian tänne blogiin esille on että tämän blogin kautta on saatu erinomaista informaatiota ja pontta kokemusten vaihdantaa. Samoin tämä blogiteksti toimi viime keväänä yhtenä Karjunkaatajien referenssinä kun jahtimatkaamme suunniteltiin.

    Asioista on hyvä puhua avoimesti oli kyseessä sitten tunnustusten tai kritiikin anto.

    Kuten sanottua tällä kertaa hommat ei vain menneet meidän jahtiporukan odotusten mukaisesti.

    Jahtiterveisin

    Loikka



    Ps. En lähde oikomaan tekstiä mitä kirjoitit yllä -se olkoon kantasi ja näkemyksesi asioista. En suostu provosoitumaan.

    VastaaPoista
  5. Mikään foorumi ei ole oikea paikka ratkoa matkanjärjestäjän ja asiakkaan välisiä erimielisyyksiä.

    Tällaiset tahot jotka ratkovat näitä työkseen löytyvät aivan muista osoitteista, jos todellista ongelmaa on pyydänkin kääntymään näiden tahojen puoleen.



    Nykyään luotetaan aivan liikaa sosiaalisen median voimaan ja sillä pelotellaan hyvin helposti luottaen että kyllä matkanjärjestäjä taipuu mihin vain välttääkseen ”huonon mainoksen”. Jo periaatteesta tällaista toimintaa vastaan Karjunkaatajat eivät tule koskaan taipumaan tällaisten uhkausten edessä mihinkään.

    Vielä viitaten tuohon ”avautumiseesi”.. Kaikki keskustelut kanssanne on käyty kirjallisesti sähköpostilla, pois lukien tuo puhelu jonka kävin
    ystäväsi kanssa illalla jolloin kerroin tilanteen alueella. Voit kyllä oikoa jos joku niissä viesteissä ei vastaa edellisessä vastineessa esittämiäni asioita.

    Haluan myös esittää sinulle kysymyksen julkisesti, kun et siihen ole meidän keskinäisissä keskusteluissa vastannut.

    -Heti alustavan matka
    ajankohdan jälkeen tarjouksessani kysyin teiltä toiveita korvaavan jahdin osalta ja mahdollisia ajankohtia, antaen teille vapaat kädet kertoa mitä haluatte. Tähän ette vastanneet mitään, ainoastaan että ”ei kiinnosta”. Miten nyt voit väittää ettei tarjoamani jahdit ja ajankohdat teille kelpaa ?

    Lopuksi voin vielä todeta että olen pahoillani siitä mitä tapahtui ja olen sitä monella tavalla yrittänyt korvata, siinä onnistumatta. Pallo on teillä toimikaan kuten parhaimmaksi näette.

    Jahtiterveisin..
    Tommi Kosonen
    www.karjunkaatajat.com

    VastaaPoista
  6. Blogit/foorumit on juuri sitä varten jossa keskustellaan kokemuksista ja jaetaan informaatiota avoimesti.


    Karjunkaatajille on toimitettu julkiseen kysymykseen vastine sähköpostitse ja annettu mahdollisuus julkaista vastine haluamallaan foorumilla.


    Nyt jätän tämän aiheen kommentoinnin täällä koska mennään alkuperäisen aiheen ohi ja lujaa.


    Jahtiterveisin


    Loikka

    VastaaPoista
  7. Kiitos "tyhjentävästä" vastauksestasi !

    Se selvittikin kaikki.

    Jahtiterveisin..
    Tommi Kosonen
    www.karjunkaatajat.com

    VastaaPoista