keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Valkohäntäpeuran piikkipukki nurin



Takana kahdeksan saaliitonta kyttäysreissua ja nyt eilisillan yhdeksännellä kerralla klo 16:21 terveiset lähtivät mukavasti vielä valoisaan aikaan piikkipukille. Pikkupukki sai kunnian olla tämän kauden yhdeksäs peura. Tällä kertaa laukauskin osui aivan nappiin ja pakomatka jäi alle viidenkymmenen metrin spurttiin.

Poikkeuksellisen moneen saaliittomaan kytisreissuun on useita syitä, joista huono säkä ei ole vähäisin. Useamman kerran olen istunut kyttyyllä ja katsellut naapuriruokintapaikalta tulevia riistakamerankuvia. Seuraavana iltana kun olen vaihtanut paikkaa, on taas edelliseltä tullut kuvia. Aina ei voi onnistua.

Myös Zeiss VICTORY HT 3-12x56 T*:n vertailutesti maksoi ainakin yhden tai kaksi peuraa. Tähtäinkiikareita intensiivisesti testaillessa aiheutuu aina väistämättä ylimääräistä ääntä ja hälyä, metsästyksen jäädessä kakkossijalle. Parivertailua tein useammalla reissulla yhteensä noin kymmenen tunnin ajan. Lisäksi ilves on jälleen kerran liikkunut näillä nurkilla sekoittaen pakkaa, esiintyen riistakamerassa viimeksi viimeyönä.

Ceterum censeo lyncem esse delendum.



Eilen ilta oli jännittävä myös kaverilla naapuripassissa. Puoli viiden korvilla pöllähti passiin kuuden peuran tokka, joka pyöri tiiviinä rykelmänä puolen tunnin ajan ruokinnalla. Yllättävän hankalaa on siitä grillilihaa poimia, kun aina on useampi tähtäyslinjalla tai hieman sivummassa, mutta väärässä asennossa. Kaveri osoitti kuitenkin kiitettävää mielenmalttia ja harkintaa, vaikka tilaisuutta on jo odotellut marraskuusta, edellisestä kaadosta alkaen.

6 kommenttia:

  1. Waidmannsheil!! Jälleen...



    Kun on pienehköllä alueella useampi ruokinta hoidettavanaan, niin silloin käy helposti juuri niin, että sitä nököttää väärässä kopissa. Tästä tulee väkisinkin mieleeni se itselleni karuin esimerkki ilmiöstä, eli parin-kolmen vuoden takainen syysaamu, kun arvoin kahden kelpo kytispaikan väliltä jotka ovat melko lähellä toisiaan. Olin edellisenä iltana nähnyt toisessa paikassa peuraemän vasansa kanssa, joten ajattelin majoittua sinne vaikka toiseltakin paikalta oli kuitenkin hyvin havaintoja. No, aamupassini jäi saaliittomaksi ja kävin tarkastamassa toisen mestan jälkien varalta. Niitähän oli siunaantunut, paljon ja isoja. Kaverilla oli riistakamera paikan päällä, eikä juuri naurattanut kun kuulin häneltä heiluneeni ruokinnalla hieman sen jälkeen kun neljä peurapukkia oli vetänyt aamiaista automaatista... Näiden joukossa paikallinen 12 piikkinen sikaniska :-)

    VastaaPoista
  2. Waidmannsdank!

    Tuollainen 12-piikkinen olisi kyllä hieno. Kunpa saisi sellaisen edes riistakameraan. Koko kauden kestäneessä riistakameratestissä olen saanut vain muutaman kuvan isommasta pukista. Nekin 8-piikkisestä.

    Tosin olen kyllä sitä mieltä, että mieluummin kymmenen vasaa kaudessa, kuin yksi kymppipiikki. Vaikkei sekään tietysti huono olisi…

    VastaaPoista
  3. Olen aivan samaa mieltä. Vaikka ne trofeet aina kivoja onkin, niin en kyllä pidä itseäni ns. trofeemetsästäjänä. Useimmille peuraa metsästäville siunaantuu jossain vaiheessa jotain nättiä seinälle pantavaa, jos vaan pidempään harrastaa lajia. Ja mitä ruoanlaittoon tulee, niin vasahan se parasta tavaraa on.

    VastaaPoista
  4. Tavallaan tämä pikkupukki toi sekä trofeen (pääsee
    seinälle hyvälle paikalle, vaikkei olekaan iso), että nuoren peuran hyvää
    lihaa. Täytyy toivoa, ettei tällä piikkipukilla ollut enää kiima päällä ja sen
    tuomaa makuvirhettä. Fileet näillä ylivuotisilla on mukavasti vähän isompia,
    pihveiksi paremmin sopivia, vaikka kuten sanoit, vasa on kuitenkin parasta.

    VastaaPoista
  5. Aivan.


    Oliko pukki rasvainen? Itse ammuin tuossa itsenäisyyspäivän jälkeisenä viikonloppuna 5 piikkisen nuorukaisen. Oli kiiman jäljiltä tosi laihassa kunnossa. Mielenkiinnolla odotan itsekin miltä kyseinen pukki maistuu, kun tulee ajankohtaiseksi keittiössä...

    VastaaPoista
  6. Semisti oli rasvaa, ei siis niin paljon kuin vasoilla ja lehmillä, mutta enemmän kuin isoilla pukeilla tähän aikaan yleensä. Kaveri näki tämän (melko varmasti sama) vajaa pari viikkoa sitten ruokinnalla, jossa yritti pukittaa aikuista naarasta. Ei siitä tietenkään mitään tullut ja luulen ettei nämä ylivuotiset piikkipukit vielä ihan tosissaan edes kiimassa ole. Kunhan kokeilevat ja ihmettelevät itsekin, että mitä... ;)


    Sama pikkupukki on riistakameran kuvissa käynyt pitkin syksyä naaraiden ja vasojen kanssa ruokinnalla, jota tuskin olisi tapahtunut jos kiimassa kunnolla olisi.

    VastaaPoista