maanantai 27. elokuuta 2012

Karhujahti Sallassa 20. – 26. 8.

Kuvassa on noin 15 cm leveä ison uroskarhun jälki. 


Tällä kertaa siirryimme karhujahtiin Sallaan Vilmatunturin ympäristöön, aiempien vuosien Suomussalmen Raatteentien sijaan. En tiedä oliko siirtymisemme virhe, koska karhuja emme varmuudella nähneet, joitakin epäselviä tilanteita, jälkiä ja jätöksiä toki. Tavanomaiseen tapaan vedimme lankoja ja lanasimme metsäautoteitä. Aamuyöstä tarkistimme langat tuoreiden jälkien toivossa, siirryimme passeihin ja haravoimaan aluetta kolmen koiran voimin.  Kokonaisuudessaan reissu oli kuitenkin mieleenpainuva ja onnistunut, kansanviisauskin sanoo: ”karhua kannattaa pyytää vaikkei saisikaan”.

Dodgekin selvisi nyt ensimmäistä todellisesta maastotestistään kunnialla. Sateiden vuoksi metsäautoteillä auto möyri välillä alustaansa myöden mudassa ja onnistui ylittämään pahaltakin näyttäviä kohtia, joista tie oli poikki siltarummun romahdettua tulvan seurauksena. Seuraavat näytön paikat tullevat viimeistään lumisilla auraamattomilla metsäautoteillä.

Ajatuksia toki herätti, että Suomussalmella saatiin samaan aikaan useampi nalle eräksi tänä vuonna, kun emme olleet paikalla, vaikkakin huhuja haaskan käytöstä yms. kuului heti tuoreeltaan. Varmoina huhuina kuulimme myös parin kolmen karhun salakaadoista (villeimmät jopa 11 kaatoa) kesällä Sallassa, joka omalta osalta selittänee tuoreiden havaintojemme niukkuuden. Ajatuksia herätti sekin, että samaan aikaan Etelä-Pohjanmaan karhujahdin ampuja ei halunnut nimeään julkisuuteen, mutta Lapissa salakaatajakin on sankari.

.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti