maanantai 30. lokakuuta 2017

Päiväkiikarilla kytisjahdissa, heti tuplat



Tänä vuonna peurankyttäyskausi lähti omalta osaltani liikkeelle pahasti myöhässä. Olin eilen illalla ensimmäistä kertaa kytillä, vaikka kautta on ehtinyt vanheta liki kaksi kuukautta. Myöhäiseen aloitukseen on montakin syytä, mutta eniten hommaa on sekoittanut säiden puolesta merkillinen syksy. Osalla pelloista taitaa vieläkin olla puimatonta kauraa. Eniten käyttämälläni ruokinnalla alkoivat peurat vierailla säännöllisesti vasta nyt lumisateiden jälkeen.






Aivan toimettomana en kuitenkaan ole alkusyksyä viettänyt. Työn alla testissä on ollut muun muassa Sako 85 Bavarian Carbine S .308 ja päivä/allround-kiikari Steiner Ranger 2-8 x 42, sekä lyijyttömät Powerhead-patruunat. Tähän yhdistelmään olen hakenut tuntumaan ampumaradalla ja ajometsästyksessä. Sakon 85 S on todella nätti ase, ja Rangerin kanssa sillä on miellyttävä ampua.

Niinpä eilen jahtikamoja kasaan kerätessä sain ajatuksen ottaa yhdistelmän mukaan myös peurakytikselle. Ranger 2-8 x 42 ei varsinaisesti ole mikään hämäräkiikari, mutta 30 mm runkoputki ja ristikon valopiste tarjoavat jo jonkinlaiset eväät myös pimeään. Siispä kokeilemaan.

Kiipesin suonlaidan tikastuolille jo hyvissä ajoin. Pitkän kineksen jälkeen poltteet päästä tositoimiin olivat kovat. Maa oli lumisateista vielä valkoinen, joskin sohjoinen ja kovaa vauhtia sulamassa kokonaan pois. Muutoin olosuhteet eivät olleet mitenkään erikoisen otolliset, tuuli pyöri navakasti suuntaa vaihdellen ja välillä rätki räntää seassa.

Alkoi olla jo selvästi hämärää, kun näin katselukiikareilla ruokinnalle määrätietoisesti lampsivan vasan. Vaikka tilanne on odotettu ja tuttu lukuisilta kytiskerroilta, jaksaa se kuitenkin aina sykähdyttää uudestaan. Seurasin vasan lähestymistä intoa täynnä ja samalla huomasin myös toisen hieman pienemmän vasan pyörivän selvästi arempana taustalla. Jälkimmäistä vasaa kiikaroidessani ehti ensimmäinen jo ruokinnalle, mutta huonoon asentoon osin männynrungon taakse.




Vaihdoin katselukiikarit aseeseen ja odottelin malttamattomana ampumatilanteen aukeamista. Välillä tähtäilin myös jälkimmäisenä ruokinnalle tullutta, mutta se oli kohtisuoraan päin. Ei auttanut kuin odotella. Matkaa tikkailta ruokinnalle on noin 75 metriä ja tähtäinkiikarissa vielä selvä kuva, joten kiirettä ei ollut. Toisaalta myös ihan hyvä vain katsella ja odottaa, ehtii sykekin hieman rauhoittua.

Vihdoin ensimmäiseksi tullut peura peruuttaa kaukalolta omena/päärynäkasalle. Vasat pyörivät hetken limittäin, mutta klo 16:45 tulee tilaisuus lähettää terveiset kohti ensimmäisen vasan lapaa. PAM! Kohde kirmaa pois näkökentästä, mutta toinen vasa jää hölmistyneenä ihmettelemään mitä äsken tapahtui.



Lataan aseen varovasti uudelleen, melkein varmana että viimeistään pultin kolahdukset karkottavat sen näköpiiristä. Vastoin ennakko-odotuksia, jälkimmäinen vasa jää mutustelemaan levollisena päärynöitä hyvässä kylkiasennossa. Vielä rauhallinen uloshengitys ja puristus, klo 16:47 terveiset tavoittavat myös vasa numero kakkosen, joka pyrähtää ensimmäisestä päinvastaiseen suuntaan, kohti kuusikkoa.

Jes! Tämä on harvinaista herkkua, edellisen kerran sain tuplavasat melko tarkalleen viisi vuotta sitten. Hetken vielä fiilistelin hyvän onnistumisen tunnelmia, tulipa nyt kerralla varmistettua ainakin puolen vuoden lihat! Ja mikäpä sen makoisampaa, kuin vasan paistit ja fileet! Samalla tuli todettua, että peuran kytistely onnistuu hyvin myös päiväkiikarilla, varsinkin jos matkassa on laadukkaat katselukiikarit. No, tällä kertaa olosuhteet olivat vielä kuitenkin melko hyvät, joten jatketaan testausta ja palataan asiaan myöhemmissä kirjoituksissa.

Fiilistelyt sikseen ja tikkailta alas. Tästä se homma vasta oikeasti alkaa. Otsalamppu päälle, tavarat kasaan, reppu selkään, ase käteen ja kohti ruokintapaikkaa. Ensimmäisen vasan jäljestys oli helppoa. Hangelta näkyi selvästi, kuinka verta oli suihkunnut molemmin puolin. Loivan kaarroksen jälkeen peura löytyi n. 70 metrin päästä puskasta. Kintuista kiinni ja rivakka veto ruokintapaikalle.

Ja sitten kohti seuraavaa, joka löytyi n. 50 metrin päästä ojaan tuupertuneena. Kintuista taas kiinni ja raahaus ensimmäisen luokse. Pienen puuskutuksen jälkeen kuvaussessio ja soitto kaverille, josko ehtisi jelppaamaan hommissa.




Seuraavaksi peurojen perkaus otsalampun valossa. Molemmat osoittautuivat urosvasoiksi. Tämän olin kyllä jo arvannutkin niiden käyttäytymisen perusteella, varsinkin ensimmäiseksi tulleesta. Kokemuksen perusteella urosvasat ovat selvästi rohkeampia, etten sanoisi tyhmänrohkeitakin, kuten jälkimmäinen.

Reppu taas selkään, ase käteen ja tetsaamaan kohti autoa. Tykkään tästä suolla olevasta ruokintapaikasta. Siellä saa olla rauhassa ja enemmän luonnon keskellä, kuin metsäautoteiden varsilla. Varjopuolena sitten ainainen tavaroiden roudaaminen, tällä kertaa ovat vielä kaikki ojat ja painenteen upottavan märkiä sekä niljanteisia.

Kaveri olikin jo ehtinyt tienvarteen vastaan, joten kamat autolle ja autolta pulkka sekä kuormaliina mukaan. Taas metsätaipaleelle, takaisin ruokintapaikalle. Kaksissa miehin peurat vetoon, lopulta autoille ja lahtivajalle. Nylkyhommissa huomaan Barnes TSX-luotien toimineen moitteettomasti. Molemmissa tapauksissa luoti lävistänyt lavat. Toisessa hiukan muuttanut suuntaansa repien kylkiluista ulostulon. Jäljet kuitenkin ihan siistit ja mukava tietää, ettei näissä lihoissa ole ainakaan lyijyjäämiä.

Muutoinkin aivan erinomainen ilta ja kytiskauden aloitus. Väsynyt, mutta onnellinen!


#BerettaTribe #teamsakonordic






keskiviikko 25. lokakuuta 2017

10 syytä, miksi riistaliha maistuu pahalta



Tämän tästä tapaa ihmisiä, jotka sanovat hirvenlihan maistuvan liikaa riistalta, kuivalta tai sitkeältä. Välillä törmää jopa metsästäjiin, jotka eivät pidä peuranlihan mausta. Eipä tuohon voi kuin sanoa, että ilmeisesti parhaatkin raaka-aineet voidaan pilata väärällä lihankäsittelyllä ja kypsennyksellä. Tässä 10 ilmeistä syytä makuvirheisiin.




1. Huono riistalaukaus


Elämässä sattuu ja tapahtuu. Me kaikki teemme joskus virheitä. Huono riistalaukaus on ensimmäinen askel huonoon lopputulokseen myös lautasella. Mitä pidemmälle eläin kulkee ja osuman jälkeen elää, sitä enemmän adrenaliinia ja maitohappoa muodostuu saaliin lihaksistoon. 

Tervaliha

Pahimmillaan pitkäaikaisen stressin tuloksena voi syntyä ns. tervalihaa (DFD-liha, eli dark, firm ja dry). Haavakon ajaminen laskee saaliin lihasten glykogeenipitoisuutta ja lisää adrenaliinin ja noradrenaliinin eritystä, muuttaen lihassolujen aineenvaihdunnan anaerobiseksi jo ennen kaatoa.

Mitä enemmän kaatohetkellä eläimessä on glykogeenia, sitä enemmän syntyy lihaksissa maitohappoa ja sitä alemmas pH laskee. Elävän lihaksen pH on noin 7,0–7,2. Koska verenkierto on kaadon jälkeen loppunut, solut eivät voi enää tuottaa energiaa aerobisesti. Siksi ne käyttävät lihaksiston glykogeeniä. Normaalisti tämä aiheuttaa lihassa sen pH:n laskun tasolle 5,5, joka on normaalin tuoreen lihan pH-arvo. Haavoittuneen ja stressaantuneen eläimen lihassolut ovat jo ennen kaatoa käyttäneet glykogeenin loppuun, joten reaktio ei saa tarvitsemaansa "polttoainetta" ja lihan pH jää tasolle 6,0–6,4. Korkea pH vaikuttaa lihan epänormaaliin väriin, rakenteeseen, makuun ja myös säilyvyyteen.

Lihan normaalia korkeampi pH-arvo mahdollistaa bakteerien kiivaan lisääntymisen. Koska lihassa ei ole itsessään kovin runsaasti hiilihydraatteja ja tervalihassa glykogeenikin on käytetty, käyttävät bakteerit energianlähteenään proteiineja ja aminohappoja. Tämä johtaa nopeasti virhehajuihin ja -makuihin.




2. Puutteellinen verestys


Rankaan, päähän, maksaan tai sydämeen osuneen riistalaukauksen jälkeen eläimestä päästetään veri pois mahdollisimman pian pistämällä kaulakuoppaan tai irrottamalla henki- ja ruokatorvi. Keuhkolaukauksen jälkeen tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä, koska veri valuu yleensä suoraan rintaonteloon. Verestäminen parantaa lihan makua ja säilyvyyttä, minimoiden haitallisten mikrobien lisääntymistä.







3. Virheet suolistuksessa


Suolistus kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti kaadon jälkeen. Toimenpiteen tarkoitus on poistaa vatsaontelon elimet, koska ne sisältävät monia lihaa pilaavia mikrobeja. Kuolleessa ruhossa bakteerit läpäisevät suolenseinämän jo muutamassa tunnissa ja leviävät vatsaonteloon sekä ympäröiviin lihaksiin.  Riistaa peratessa tulee helposti viiltäneeksi auki vatsalaukun/suoliston ja pahimmillaan bakteeripitoista kuraa on pitkin poikin ruhon sisällä. Yleensä ensimmäisiksi tästä marinoituvat parhaat palat, eli sisäfileet. 

Sama ilmiö voi pahimmillaan tulla jo riistalaukauksen yhteydessä, jos osuma siirtyy liian taakse ns. paskamahoille. Pahimmillaan eläin juoksee tällaisen laukauksen jälkeen vielä pitkän matkan, niinpä myös stressilihan mahdollisuus kasvaa. Lisäksi virtsarakko saattaa puhjeta perkaamisen yhteydessä, levittäen oman pikantin makulisänsä ruhon sisään.






4. Maustuminen kuljetuksessa


Hirven tai peuran kaato tapahtuu useimmiten metsässä, josta eläin yleensä vedetään mies- tai konevoimin lähimmälle tielle. Monesti ruho on jo tässä vaiheessa suolistettu, joten avoimesta kaulasta/rinnasta/mahasta voi mennä sisään kaikkea mahdollista maustetta, jota metsän karikkeessa on. Tästäkin syystä kannattaa ainakin lumettomaan aikaan käyttää vetolevyä tai ahkiota suojaamaan ruhoa epäpuhtauksilta.







5. Ruhon nylkeminen jäähdytys ja riiputus


Suolistettu ruho pyritään jäähdyttämään mahdollisimman nopeasti kylmiölämpötilaan. Nylkemällä ruho, voidaan nopeuttaa oleellisesti sen jäähtymistä. Optimaalisissa olosuhteissa voidaan tosin riiputtaa nylkemätöntä ruhoa ja näin estää mahdollista kuivumista. Kaadon jälkeen muutaman tunnin päästä alkaa ruhossa kuolinkankeus.  Riistaa riiputetaan vähintään, kunnes kuolonkankeus on ohi. Lihan laadun kannalta on tärkeää, ettei ruho pääse jäätymään ennen kuolinkankeuden alkamista.

Kuolinkankeuden aiheuttaa lihaksissa tapahtuva kemikaalitasapainon muutos. Yksinkertaisesti lihakset tulevat koviksi, jolloin niitä on vaikeaa tai mahdotonta liikuttaa. Kuolonkankeus alkaa, kun lihassolut ovat käyttäneet adenosiinitrifosfaatti-varastonsa loppuun ja kun aktiini ja myosiini liittyvät yhteen muodostaen aktomyosiinia. Kuolonkankeuden lihasjännitystila vastaa normaalissa lihastyössä syntyvää jännitystä. Riiputus nopeuttaa kankeuden laukeamista venytyksen ansiosta.

Riiputusajan yleisohje on neljäkymmentä vuorokausiastetta. Eli yksinkertaisesti lämpötila kerrotaan vuorokausilla. Jos siis lihaa riiputetaan kahdeksassa asteessa viisi vuorokautta (tai vastaavasti viidessä asteessa kahdeksan vuorokautta), saadaan tulokseksi neljäkymmentä vuorokausiastetta. Ihanteellinen riipuslämpötila on 2-7 °C. Tässä lämpötilassa mikrobit eivät enää lisäänny. Verihyytymät ja karvat poistetaan tarkoin heti nylkemisen jälkeen. Vähemmän sidekudosta sisältävät ruhonosat, kuten fileet, vaativat vähemmän raakakypsytystä, kuin paistit ja lapa.

Riiputuksessa ruho tulee suojata hyönteisiltä, pikkulinnuilta ja jyrsijöiltä. Ulkotiloissa kätevintä on käyttää ilmavaa verkko- tai kangaspussia. Liikenneonnettomuudessa tai metsästyksessä pahasti kärsinyttä riistaa ei välttämättä kannata riiputtaa kuolinkankeuden jälkeen ollenkaan.

Jäätynyt liha ei mureudu, eli pakastin ei raakakypsennä lihaa, vaikka näinkin joskus kuulee sanottavan. Usein kuulee myös väitettävän mureutumista jonkinlaiseksi pilaantumisen esiasteeksi. Pilaantuminen kuitenkin johtuu bakteereista, viruksista, loisista ja alkueläimistä, kun taas mureutus lihan omista entsyymeistä. Kotioloissa on kätevää pakata leikattu liha vakuumiin ja laittaa jääkaappiin mureutumaan.







6. Väärään aikaan valittu kohde


On ihan oikein ampua komeasarvinen vanha peurapukki tai hirvisonni. Jos kuitenkin ammut sen keskellä pahinta kiima-aikaa, voit olla varma, että se myös maistuu lihassa (ja sama koskee myös villisikakarjuja). Kiimalihaa en todellakaan suosittele juhlaruoaksi tai vieraille tarjottavaksi. 

Nuoren eläimen liha on luonnostaan mureampaa, eikä tarvitse niin pitkää riiputusta. Niinpä hirvieläimissä parasta lihaa saa vasoista ja ylivuotisista. Ideaali tilanne on, jos pääset korjaamaan satoa ruokintapaikalta, jossa kaikessa rauhassa voit valita kaadettavan yksilön, tähdätä hyvän riistalaukauksen ja näin saada mahdollisimman stressitöntä lihaa.







7. Lihan käsittely


Ruhoa ja lihaa pitää käsitellä puhtain käsin, mieluiten käytetään kertakäyttöhanskoja. Myös leikkuulautojen, veitsien ja sahojen hygienian tulee olla kunnossa. Nailonkahvaisen ruostumattomasta teräksestä valmistetun veitsen voi tarvittaessa pestä, vaikka astianpesukoneessa. Puhtauden ja käytännöllisyyden kannalta on ruhonkäsittelyyn hyvä varata kolme eri työkalua, avausveitsi, nylkyveitsi ja paloitteluveitsi. Lisäksi tarvitaan mahdollisesti teroituspuikko tai timanttiviila. 

Käsittelytilan lämpötilan tulisi olla enintään 12 °C ja lihan lämpötilan maksimissan 7 °C. Jos riistaa peratessa on ruhon sisälle päässyt mahan tai suolen sisältöä, voi olla paikallaa huuhtoa vatsaontelo nopeasti kylmällä vedellä. Muutoin veden käyttöä kannattaa välttää, koska se vain helposti levittää mikrobeja myös puhtaaseen lihaan. Ruho paloitellaan anatomiaa myötäillen pienempiin osiin. Lihakset irrotetaan toisistaan sidekudoskalvoja pitkin siten, että kalvot pysyvät mahdollisimman ehjinä. Näin saadaan paremmin jatkojalostettavia paloja ja vähennetään kudosnesteen valumista lihaksista. Suurelta osin tämä onnistuu käsin ilman veitsen käyttöä.




8. Valkohäntäpeuran rasva


Vaikka yleensä pidän rasvaisista ruuista, ei peuran pintarasvan (talin) maku, eikä suutuntuma ole erityisen herkullinen. Kannattaa siis nylkemisen jälkeen poistaa nahan ja ruhon välissä oleva rasvakerros ja tarjota se, vaikka talitinteillä lintulaudalla. Ruhon sisällä oleva ihra on sen sijaa aivan käyttökelpoista. Jos peuran talia on jauhelihan, riistaliemen tai vaikka makkaran seassa, se tuntuu ikävältä, jääden tahmaisesti kiinni kitalakeen. Uskon, että tämä on suurin syy, miksi jotkut eivät pidä peuranlihasta.

Asia kannattaa ottaa huomioon, jos käyttää kaupallista lihanleikkuupalvelua. Näissä paikoissa usein käsitellään, esimerkiksi jauhelihaa tehtäessä, samalla kertaa kaikkien asiakkaiden lihoja. Jauhatuksen jälkeen ne vain jaetaan painon mukaan asiakkaille. Voi olla arpapeliä, kuinka hyvin muiden lihojen tuojat ovat putsanneet leikkuuseen tuodut ruhot.




9. Eri ruhon osilla on eri käyttötarkoitukset


Hirven ja peuran liha on kauttaaltaan hyvää ja käyttökelpoista. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että ruhon osat poikkeavat rakenteeltaan ja käytettävyydeltä toisistaan melko tavalla. Siinä kun fileetä voi varsin hyvin nauttia jopa raakana tartarpihvinä, vaatii lapa ja potkapalat pitkää hauduttamista.





Yleisohjeena eri ruhonosien käytöstä:

Kaula/niska: Jauheliha, Keittoliha, Makkaraleikot, Säilykkeet
Etuselkä: Jauheliha/Suikaleet, Grilliliha, Säilykkeet
Fileet: Pihvit, Grilliliha, Kyljykset, Kylmäsavu, Graavaus
Paistit: Lämminsavu, Kylmäsavu, Pihvit, Kuivaliha, Padat, Käristys
Potka: Jauheliha, Osso Bucco, Pata, Keitto
Kuve: Jauheliha, Pata, Keitto, Grilliliha
Rinta/kylki: Jauheliha, Kuivaliha
Lapa: Lämminsavu, Suikale, Käristys, Kuivaliha, Jauheliha
Luut: Lihaliemi, Paahdettu luuydin







10. Ota rennosti, hyvää siitä tulee


Monille riistaliha on harvinaista herkkua. Niinpä sen valmistusta usein myös ylisuoritetaan. Jos alkaa kokkaamaan otsarypyssä outoa reseptiä, niin monikin asia voi mennä pieleen. Hirven ja peuran osalta voisi yleisohjeena sanoa, että niitä voi käyttää kaikkeen ruoanlaittoon, kuten normaalisti naudanlihaa käytetään. Meidän perheessä ostetaan harvoin lihaa kaupasta, joten käytännössä riistasta tehdään pitkälti arki- ja juhlaruoat. 

Joitakin asioita kuitenkin kannatta muistaa lihanvalmistuksessa:

Pihveihin ja paisteihin kannattaa ensin paistaa hyvät pinnat kuumassa pannussa tai grillissä, varsinainen kypsennys sitten matalammalla (epäsuoralla) lämmöllä uunissa tai grillissä.

Mitä suurempi paisti, sen matalampi kypsennyslämpötila. Vajaan kilon paistin voi kypsentää hyvin 180 °C lämmössä. Useamman kilon paistit vaativat pidemmän ajan matalassa esim. 120 °C lämmössä.

Riistaa säilytetään tyypillisesti pakkasessa, joten ota tarvitsemasi liha sulamaan jääkaappiin jo päivää paria aikaisemmin. Ennen kypsennystä liha kannattaa nostaa huoneen lämpöön vähintään paria tuntia aikaisemmin. 

Digitaalinen lihanlämpömittari on erittäin hyvä apuväline. Valitse haluamasi kypsyys: 48-54 °C (verinen/rare), 56-58 °C (medium/rosee), 65 °C (medium +), 70 °C (kypsä/well done) ja 75 °C (ylikypsä). Nämä ovat suuntaa antavia sisälämpötiloja, joissa omaan makuuni fileepihvit kannattaa jättää inansa raaemmiksi ja paistit vastaavasti asteen par yli. Sisälämpötila mitataan lihan paksuimmasta osasta, mutta ei luun kohdalta. Riista on yleensä vähärasvaista, niinpä ylikypsentämistä kannattaa varoa, ettei lopputulos ole liian kuiva.

Yleensä sisälämpö nousee vielä asteen pari sen jälkeen, kun kuumennus lopetetaan. Lihan kannattaakin antaa vetäytyä hetken aikaa folioon käärittynä, ennen tarjoilua tai leikkausta.

Tarkempia ohjeita löydät täältä: http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/p/blog-page.html





Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tervaliha
http://apumatti.redu.fi/MS_50.html
https://riista.fi/metsastys/ohjeita-metsastajalle/saaliin-kasittelyn-ohjeet/hirvielainsaalis/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolonkankeus
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2012/01/riistan-oikea-riiputtaminen-mureuttaa.html
Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Anger_Controlls_Him.jpg




tiistai 24. lokakuuta 2017

Todellinen syy miksi vegaanit inhoavat metsästäjiä



Ketään tuskin yllättää, etteivät vegaanit pidä metsästäjistä. Mutta todellinen syy tämän inhon takana on mielenkiintoinen. Päällimmäiseksi voisi luulla, ja niin usein sanotaan, että he eivät pidä tappamisesta. Tämä ei kuitenkaan selitä kaikkea ja se tuskin on perimmäinen syy. Oikeammin voisi puhua pelosta, joka kanavoituu inhona ja jopa vihana. Vegaanit pelkäävät metsästystä, koska eettinen metsästys aiheuttaa oikeasti vähemmän haittaa luonnolle, kuin vegaaninen ruokavalio.

Monet tulevat vegaaneiksi lopettaakseen eläinten epäinhimillisen kohtelun. Tai näin he ainakin uskovat tekevänsä. Heidän mielestään paras tapa estää hyväksikäyttö, on asettua eläintuotannon ulkopuolelle. Mutta niin tekevät myös metsästäjät hakiessaan ravintoaan luonnosta. Villinä elävät riistaeläimet saavat elää luonnollista elämäänsä vapaana, vailla epäinhimillistä kohtelua, toteuttaen lajityypillistä käyttäytymistään. Toisin sanoen, kieltäydytkö teollisesti tuotetusta lihasta tai syötkö riistaa, pidättäydyt samalla tavalla eläinten epäinhimilliseltä hyväksikäytöltä.



Vegaani tappaa enemmän syödäkseen, kuin metsästäjä


Ajatusta olisi helppoa jatkaa väitteellä: ”Metsästäjät tappavat eläimiä, joten vegaanit aiheuttavat vähiten haittaa luonnolle”. Ei kuitenkaan kannata kiirehtiä, katsomatta asiaa hieman syvemmältä. Ensinnäkin kaikki elolliset kuolevat ennemmin tai myöhemmin, niin myös riistaeläimet. Metsästäjän tarjoama kuolema on kuitenkin helpompi ja nopeampi. Luonnossa kun pedot syövät elävältä, eikä siellä terveydenhoitopalveluita ole tarjolla.

Ihminen on sekasyöjä ja tarvitsee lihassa olevia ravinneaineita (vaikka ne voitaisiinkin korvata keinotekoisilla teollisilla ravintolisillä). Kaikki lihaa syövät olennot luonnossa ovat joko metsästäjiä tai raadonsyöjiä. Tämä koskee myös ihmistä. Luonnossakaan kaikki kasvinsyöjät eivät ole vegaaneja, kuten hirvieläimet, jotka turvautuvat aika ajoin myös liharuokaan.

Metsästäessäni peuran, saan noin 20-30 kiloa puhdasta hyvälaatuista ja hiilineutraalia lihaa (hirvestä jopa 180 kiloa). Kun vegaanit kieltäytyvät syömästä riistaa, on heiltä puuttuvat kalorit korvattava viljelyä lisäämällä. Saadakseen saman kalorimäärän, kuin hirvenlihassa, on kasvatettava ja syötävä esimerkiksi kolminkertainen määrä lehtikaalia. Riista on käytännössä lähes aina puhdasta lähiruokaa, mutta monet vegaanit suosivat perusruokanaan linssejä, quinoaa ja muita eksoottisia kaukana viljeltäviä tuotteita varsinkin talvikaudella.

Tosiasia on, että kaikki maatalous tuhoaa alkuperäistä luontoa ympärillään. Mitä tehottomampaa se on, sitä enemmän se syö ympäröivää luontoa alleen. Luonnon ekosysteemin kannalta ei ole mitenkään ylväämpää kuolla luomupellon alle, kuin metsästäjän lautaselle.

Kasvissyöjäkin osallistuu tappamiseen monin tavoin. Esimerkiksi peltoa puitaessa kuolee lukuisia eläimiä myyristä ja jäniksistä hirvieläinten vasoihin (tutkimuksen mukaan 7-14 pientä nisäkästä hehtaarilla). Monessa kohtaan tuotantoketjua, varastointia ja jakelua tapetaan systemaattisesti vahinkoeläimiä. Puhumattakaan hyönteismyrkyistä, jotka tappavat miljoonia eliöitä ja ovat potentiaalisesti haitallisia ihmisille ja ympäristölle. Kunnioitan metsästyksen eettisiä periaatteita ja näin hankkimani liha aiheuttaa selvästi vähemmän eläinten tappamista ja haittaa luonnolle, kuin vastaava vegaaninen lihan korvike.



Ravintoketjun moraalista


Lähes kaikki ihmiset hyväksyvät eläinten tappamisen jossain tilanteessa, näin esimerkiksi vanhan ja sairaan, kärsivän eläimen tai päälle hyökkäävän vesikauhuisen ketun tappamisen. Lähes yhtä monet hyväksyvät luonnonkansojen (intiaanit tai eskimot) oikeuden metsästää. Miksi ihmeessä ei kaupunkilainen voisi metsästää kestävän kehityksen säännöillä ja riistanhoidosta huolehtien? Yksikään eläinlaji ei ole vaarassa kuolla sukupuuttoon suomalaisen metsästyksen takia.

Ajatus, että sivistyneessä yhteiskunnassa on täysin moraalitonta metsästää (se kuuluu siis johonkin historiaan) on täydellinen väärinkäsitys. Luonnonvaraiset eläimet eivät elä sivistyneessä yhteiskunnassa ja kaikki yritykset sovittaa luonnon kiertokulkua sivistyneisiin normeihin osoittaa lähinnä täydellistä tietämättömyyttä ja vieraantumista luonnosta.

Ristiriitaisesta moraalista kertonee osittain sekin, että suurin osa metsästyksen vastustajista hyväksyy abortin naisen luonnollisena oikeutena kehoonsa. Haluavat siis suojella viatonta ja puolustuskyvytöntä elämää kaikissa tapauksissa ihmisen mielivallalta?

Joku vastustaa metsästystä, koska ”ne nauttivat tappamisesta”. Mistä tietää, ettei teurastaja nauti työstään. Pitäisikö kieltää ”onnellisen lihanleikkaajan” kyljykset? Saalistuksesta nauttiminen on osa eloonjäämisviettejämme. Aivan yhtä luonnollisesti kissa ja koira nauttivat saalistusviettiään toteuttaessaan, vaikka ovatkin ihmisen elätteinä tottuneet saamaan ruokansa valmiiksi laitettuna ja mikään ei niitä pakottaisi metsästämään.

Suomessa on metsästetty niin kauan kuin täällä on ollut ihmisiä. Jos ketulla on oikeus tappaa kani ravinnokseen, niin miksei olisi ihmiselläkin? Jäniksen kannalta ei ole eroa, tuliko kuolema metsästäjän vai ketun suunnalta, paitsi että metsästäjän tarjoama kuolema on usein paljon nopeampi ja helpompi. Metsästäjä kun harvoin syö jänistään elävältä. Metsästys siis tarjoa vähemmän stressiä ja kärsimystä.

Kuolema tai tappaminen ei ole itsessään hyvä tai paha, se on välttämätöntä ja toivottavaa. Metsästää ja tulla metsästetyksi on luonnollinen osa villien luonnonvaraisten eläinten elämää.

Jos haukalla on oikeus metsästää luonnostaan, niin miten on ihmisen ohjaamalla metsästyshaukalla? Muuttuuko haukka ihmisen ohjauksessa pahaksi tunteettomaksi tappajaksi ja missä vaiheessa koulutusta tämä tapahtuu? Monet haukkametsästystä harrastavat pyrkivät ottamaan saaliin haukalta ja lopettamaan sen, ennen kuin haukka repii ja syö saaliinsa elävältä. Onko ihminen siis kuitenkin eettisempi metsästäjä kuin haukka ja hänellä näin olisi suurempi oikeutus metsästykseen?

Kestävän kehityksen periaatteita noudattava metsästys on eettisesti ja moraalisesti oikein, koska se ei riko mitään eläinten luonnollista tai moraalista oikeutta, se edistää ihmisen luonnollista oikeutta hengissä pysymiseensä. Se on täysin luonnollinen osa elämän suurta kiertokulkua. Jäniksellä on luonnollinen oikeus elämäänsä ja sukunsa jatkamiseen, mutta myös velvollisuus ravintoketjun muita eläimiä kohtaan. Kaiken elämän tärkeä tehtävä on lopulta joutua elämää ylläpitäväksi ravinnoksi. Ilman tätä loistavaa kiertokulkua ei olisi elämää ollenkaan, ei ihmisiä, eläimiä, eikä kasveja.

Ravintoketjussa itsessään ei ole sijaa moraalille, hyvälle ja pahalle. Moraali on ihmisen määrittelemä termi, jolla voidaan käytännössä arvioida ainoastaan ihmisen itsensä toimintaa. Ravintoketjussa on jokaisella samat oikeudet ja velvollisuudet. Kaikki syövät ja tulevat lopulta syödyksi. Kaupungistunut ihminen vain usein kuvittelee elävänsä tämän ketjun ulkopuolella.

Aina kun maata raivataan teiden, talojen tai peltojen tieltä, tapetaan välillisesti tai välittömästi luontoa. Siis eläinyksilöitä ja koko biodiversiteettiä. Ellet elä kuin Amazonin intiaani harmoniassa luonnon kanssa, mutta arvostelet metsästystä, olet pelkästään tekopyhä.

Niin ja luonnollisestihan ne intiaanitkin metsästävät!



Kaivetaanpa vieläkin syvemmältä


Metsästäjät maksavat vuosittain merkittäviä summia riistanhoito- ja pyyntilupamaksuihin. Näitä maksutuloja käytetään mm. riistavahinkojen ja riistan elinympäristöä merkittävästi parantavien hankkeiden toteuttamiseen, mikä edistää laajemminkin luonnon biodiversiteetin säilyttämistä ja lisäämistä. Metsästäjät ovat perustaneet useita lintukosteikkoja (mm. yhteistyössä WWF:n kanssa) ja ennallistaneet tuotantokäytössä olleita soita. Nämäkin toimet hyödyttävät riistan lisäksi koko luonnon monimuotoisuutta.

Metsästäjien suorittama vieraspetopyynti on luonnonsuojelullisesti arvokasta työtä. Vieraspetojen vaikutukset ovat olleet erityisen merkittäviä alkuperäisluonnon vesi- ja rantalintuihin. Sen lisäksi ne ovat merkittäviä taudin- ja loistartunnankantajia (rabiesvirus, ekinokokkoosi, kapi ja trikinelloosi). Vuosittain metsästäjät poistavat noin 150.000 supikoiraa ja 60.000 minkkiä.

Vapaaehtoiset metsästäjät (SRVA) avustavat talkootyönä poliisia päivittäin kolareissa loukkaantuneiden hirvien, villisikojen ja suurpetojen jäljestämisessä ja lopettamisessa, sekä asutuksen lähelle eksyneiden suurpetojen karkottamisessa. SRVA toiminta on ympärivuorokautista eläinsuojelutyötä. Pelkästään hirvieläinkolareita on vuosittain noin 5.000, joista miltei kaikki aiheuttavat jälkitoimenpiteitä vapaaehtoisille metsästäjille.

Jos haluat olla vegaani, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Jos tarkoitusperäsi ovat eläinsuojelulliset, kunnioitan elämäntapaasi. Toivon, että monet muutkin ihmiset miettisivät miten heidän elämäntapansa vaikuttaa ympäröivään luontoon. Mutta jos saarnaat metsästystä vastaan, en hyväksy sitä, koska se ei perustu totuuteen. Metsästyksellä on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Metsästyksen eettisin periaatteiden mukaisesti hankittu liha on osa parasta ja puhtainta ruokavaliota.

Ikävä kyllä, tämä pelottaa monia vegaaneja, koska se heikentää heidän argumenttiensa perustan.





Tämän kirjoituksen perustana käytettyjä lähteitä:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000005408039.html
http://vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/miksi-veganismi/elainten-oikeudet
http://vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/vitamiinit-ja-kivennaisaineet/b12-vitamiini
http://www.metsastyksenmoraali.com
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2017/10/vegaania-kivapuhetta.html
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/2017/10/metsastajat-tuomittu-yhdyskuntapalveluun.html
http://www.terveisetravintoketjunhuipulta.com/p/blogin-tarkoitus-ja-saannot.html
http://whackstarhunters.com/real-reason-vegans-dislike-hunters/
https://measureofdoubt.com/2011/06/22/why-a-vegetarian-might-kill-more-animals-than-an-omnivore/
https://www.hs.fi/tiede/art-2000005420172.html
Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:PETA_Lettuce_Ladies.JPG