Susiuutisia à la Yle

Kun uutisissa tehdään sutta ja sekundaa, niin tapana on puhua valeuutisista. Mutta Ylellä on jo pitkään ollut erittäin ulkokultainen suhtautuminen virheelliseen uutisointiin. Vedotaan ”Journalistin ohjeisiin” ja luvataan niiden takaavan uutisten totuudenmukaisuus.

Kuitenkin jälleen kerran Yle julkaisee virheellistä tietoa ja toimittajien mielipiteitä uutisena.

Jo otsikko, sekä ingressi rikkovat ainakin kolmea Journalistin ohjeiden kohtaa:

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.
12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
15. Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate. 

Otsikko: ”Susista löydetyt vanhat vammat osoittavat, että susia ammutaan salaa” ja ingressi: ”Ruokaviraston haulilöydökset kertovat salametsästyksen jatkuvan.” Ovat molemmat selkeästi väärin. Kyse on joko toimittelijan ammattitaidottomuudesta tai sitten kaunaisesta asennevammasta sekä kyvyttömyydestä erottaa oma mielipide tapahtuneista tosiasioista. Kumpikaan vaihtoehto ei kerro hyvää Ylen kyvystä toimia luotettavana uutislähteenä.

Tämän samaisen asennevammaisen ”uutisjutun” omasta taustamateriaalista löytyy paljon todennäköisempi selitys näille susista löytyneille vanhoille vammoille. Lähes kaikki tällaiset löydökset on tehty itäisellä kannanhoitoalueella. Siis pääosin suoraan itärajaan rajoittuvista kunnista tai vain joidenkin kymmenten kilometrien päässä Venäjän rajasta.

Susi on erittäin kestävä ja nopea liikkuja. Pesimäajan ulkopuolella susi liikkuu keskimäärin 10–30 kilometriä päivässä, ja se voi siirtyä päivän aikana jopa 70 kilometriäkin. Suden pisimmät mitatut vaellusmatkat ovat olleet yli tuhat kilometriä.

Venäjän Karjalassa ja Arkangelin alueella susien metsästäminen on tällä hetkellä vapaata. Mitään erityisiä sudenkaatolupia ei tarvita. Kuka tahansa voi ampua susia. Valtio maksaa lisäksi 4 000 ruplaa (n. 50 euroa) tapporahaa kaadetusta sudesta.

Lienee melkoisen itsestään selvää, että älykkäiksi tunnetut sudet pyrkivät väistämään tällaista metsästyspainetta ja siirtymään rajaseudulta Suomen puolelle, jossa susi on metsästyslain mukaan aina rauhoitettu. Erityisen uskottavaa tällainen siirtyminen on sellaisen suden kohdalla, joka on saanut vakavan, muttei kuolettavan osuman. Hengissä selviämisen vaisto ajaa siis ahdistetun suden Suomen puolelle turvaan nuolemaan haavojaan.

Ruokaviraston julkaisemat susien kuolinsyyraportit osoittavat lisäksi susista löytyneiden, jo kapseloituneiden haulien olevan pääsääntöisesti 2-3 mm kokoluokassa. Jokainen aseita ja metsästystä tunteva tietää, että yleisemmin susijahtiin suositellaan mieluiten käytettäväksi kivääriä, mutta jos valitaan hauliko, niin käytetään yli tuplasti karkeampia 5-9 mm kokoluokan hauleja.

Mikä siis selittää nämä pienet haulit, jotka on oikeammin tarkoitettu lähinnä linnustukseen? Koska Venäjällä suden metsästys on täysin vapaata kansalaishuvia sekä arvostettua riistanhoitoa (ja siitä kaiken lisäksi maksetaan vielä tapporahaakin), niin sutta ammutaan käytännössä aina tavattaessa. Suteen törmätään varmasti useimmiten linnustuksen ja jänisjahdin yhteydessä, jolloin mukana on yleensä haulikko suhteellisen kevyillä hauleilla varustettuna. Susialueilla koira on näissä tilanteissa aina vaarassa, joten tavattua sutta ammutaan sillä mitä piipussa sattuu olemaan, eikä kukaan jää kaipaamaan paennutta haavakkoa.

Sama pätee Venäjällä varmasti myös pihasusien suhteen. Karjaa ja lemmikkejä suojellaan yksinkertaisimmin haulikolla kohti ampumalla. Pihasusien karkotuksesta voi siis saada ylimääräisenä bonuksena karvalakin ja tapporahan tilille. Niinpä niitä ammutaan aina tilaisuuden tullen.

Se ettei näitä koteloituneita hauleja ole juurikaan löytynyt Länsi-Suomen susista, vahvistaa omalta osaltaan, ettei Suomessa ammuta susia salaa tai peräti salametsästyksen jatkuvan yleisesti.  Ja toisinpäin ajateltuna, nämä tehdyt haulilöydökset eivät todista kyseisen uutisen otsikon ja ingressin väitteitä. Kyse on siis virheellisestä uutisesta, joka tulisi korjata ja oikaista välittömästi.

Yle ei tosin juurikaan tällaisia virheitään korjaa. Ja ikävä kyllä se on osa heidän (toimituksen ja/tai toimittelijan) manipulointitaktiikkaa. Tehdään ensin feikkijuttu ja jätetään se sellaisenaan elämään. Seuraavan kerran kun halutaan kirjoittaa vastaavaa, niin voidaan siteerata aiemmin kirjoittamaa ja linkittää uutinen siihen varmemmaksi vakuudeksi. Suurin osa ihmisistä, kun ei vaivaudu lukemaan otsikkoa ja ingressiä pidemmälle. Näin valeuutinen vahvistaa jälleen uuden valeuutisen. Kätevää eikö totta.

Uutinen sisältää myös paljon muuta kiistanalaista tietoa totuudeksi verhoiltuna ja se ansaitsisi tulla kokonaan uudelleen kirjoitetuksi. Tyydyn vain tässä yhteydessä siteeraamaan erästä nettikommenttia: ”Tämähän on jokavuotinen ilmiö. Ennen kanta-arvion valmistumista valmistellaan kannan koon pienuutta näillä "uutisilla". Havainnot ovat useiden vuosien ajalta.”



Lähteitä:
https://yle.fi/uutiset/3-11173713
http://www.suurpedot.fi/lajit/susi/elintavat-ja-lisaantyminen.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Susi
https://yle.fi/uutiset/3-9324397
https://www.facebook.com/groups/434372100024989/

Kauden toinen peura

Eilen illalla päädyin taas muutaman lepopäivän jälkeen kytistelyhommiin. Lunta tai oikeammin räntää satoi jo aamusta asti, ja keli oli muutaman asteen plussalla. Periaatteessa oikein hyvä keli kyttäysjahdille, erityisesti kun pääsin vähemmällä verotuksella olleelle ruokintapaikalle, mukavaan kuivaan koppiin. Varsinkin näin kauden loppupuolella suojakeli aktivoi peurat liikkeelle yleensä jo hyvissä ajoin.

Ympäristön lumijäljistä ja riistakamerahavainnoista tiesin tällä paikalla vierailevan toistakymmentä yksilöä säännöllisesti, aikaisimmat joskus jopa valoisaan aikaan alkuillasta. Saavuin paikalle jo neljäksi. Tiesin ennemmin tai myöhemmin tapahtuvan. Kyse oli vain siitä, kumpi olisi tällä kertaa vahvempi, peurojen ruokahalu vai omat perslihakseni. Näin loppukaudesta ei ole järkevää enää juurikaan nirsoilla, olin päättänyt sopivan tilaisuuden tullen kaataa minkä tahansa peuran, lukuun ottamatta emää vasoilta.

Märkä lumisade jatkui keskeytyksettä, tuoden myös pimeän tavallista nopeammin. Reilun puolitoista tuntia mietiskeltyäni havaitsin vielä paljain silmin ruokintapaikan hämärissä liikettä. Katselukiikareilla tunnistin ensin yhden ja heti perään toisen vasan. Ensimmäinen suuntasi porkkana/perunapinolle ja toinen valitsi kaura-automaatin. Itse vaihdoin kiikarit Tikkaan ja jäin odottamaan, kumpi ensin kääntyisi hyvään kylkiasentoon. Vaikka silloin tällöin tulee ammuttua kaulaan tai niskaan ja useimmiten lavan taakse, olin myös etukäteen päättänyt, etten ala kiirehtiä tai hifistellä, vaan tilaisuuden tullen ammun vain ja ainoastaan keskelle lapaa.

Tämä siksi, että muistissani oli edelleenkin kiusallisen hyvin viime kauden loppumetreillä lumisateessa ampumani peura ja siitä seuranneet tuskaiset hetket, vaikken niitä mitenkään kunnialla nyt muistellut. Virheistä pitää kuitenkin oppia, ja opittuaan pitää myös muistaa tehdä paremmin. Nyt siis odottelin…

Viimein kauroja mutusteleva urosvasa astui muutaman askeleen samalla kääntyen täydelliseen kylkiasentoon. Hengitin rauhallisesti sisään ja ulos, sitten pehmeä puristus. Kello 17:39 lähtee peuralle terveiset Powerhead II:n saattelemana. Täydellinen osuma keskelle lapaa. Vasa pomppaa ylös ja säntää eteenpäin, kompuroi ja loikkaa viimeisen hyppynsä pusikkoon. Kuulen tömäyksen ja näen, ettei matka enää jatku.

Joskus tämä on helppoa. Kaikki menee nappiin ja voin vain helpottuneena todeta minimitavoitteeni täyttyneen. Kaksi vasaa riittää jo melko hyvin kahden hengen taloudelle. Toki kausi jatkuu yhä ja niin kauan taotaan kuin leka on lämmin, mutta nyt sitä ei enää tarvitse tehdä ihan niin verenmaku suussa. Ja voisihan sitä välillä ostaa pakkaseen vaikkapa kokonaisen karitsankin tuomaan hieman vaihtelua kevään lihapatoihin. Jospa vaikka saisi kehiteltyä pitkästä aikaa muutaman uuden reseptin toiseen blogiini lammasreseptit.com.

Parasta grillilihaa paketissa :P

Kauden ensimmäinen peura

Moni on laittanut kyselyitä, jotta mikä on, kun ei näy peuran kyttäys- ja kaatokuvia entiseen malliin sosiaalisessa mediassa. Mutta nyt tulee… :D

Parhaina vuosina on tosiaan tullut kyttäiltyä yli 150 tuntia ja peurojakin kaudessa kaatunut pitkälti toistakymmentä. Toki ajojahdeissa olen ollut nyt ehkä jopa aiempaa useamminkin. Kiitos kaikille jahtiporukoille, joissa olen saanut vierailla.

Turhahan tässä on sen enempiä alkaa selitellä, mutta tämä on ollut monilta osin muutoksen syksy.

Ehkäpä tärkein muutos on ollut se, että olen päässyt tarjoamaan metsästyselämyksiä Naulosuon Erä Oy:n (www.naulosuonera.fi) asiakkaille ja heidän vierailleen. On ollut todella mukava nähdä monia somesta tuttuja metsästäjiä ihan livenä, ja toki on tullut myös koko joukko uusia tuttavuuksia.

Olen keskittynyt tarjoamaan myöhäistä illallista kytikseltä saunan ja paljun kautta pöytään tuleville vieraille sekä seuraavan ajopäivän kenttälounasta metsästäjille ja koiran ohjaajille. Oikein mukavaa hommaa, jota mielellään jatkaa taas ensi kaudella.

Nyt kytiskauden loppusuoralla olen paremmin päässyt keskittymään myös oman pakastimeni täydentämiseen ja uusien välineiden testailuun.

Kävin erikseen kohdistamassa tämän kauden työkaluksi Tikka T3x Liten kaliiperissa 6,5 Creedmoor.  Sovitin siihen päälle jo aiemmin toimivaksi testaamani Steiner Ranger 3-12x56 -tähtäinkiikarin ja piipun päähän Ase Utra S series SL5 vaimennin (sain nämä pyynnöstäni lainaksi Sakolta testiä ja somejuttuja varten).

Ammuin ensin muutaman kierroksen TRG Precision tarkkuuspatruunoilla totutellakseni laukaisuun ja tehdasrasvojen poistoon piipusta. Kun kiikarin kohdistus alkoi olla valmista, koitin saada Powerhead II -metsästyspatruunalla mahdollisimman siistin kasan. Vähän vielä lisää totuttelua, mutta sitten keskityin tosissani: 3 laukausta 75 metrillä siistissä nipussa. Sikälikin hyvä, että TRG:n osumapiste on vain muutaman sentin vasemmalla alhaalla. Näin molempia voi käytännössä käyttää samalla kohdistuksella tai vain parin napsun korjauksella.

Tässä on erittäin hyvä yhdistelmä, jota voin suositella kenelle vain. Toki on olemassa parempia aseita ja kiikareita, mutta alle tonnin Tikka ampuu käytännössä samaan reikään. Sen tarkempaa ei metsästyksessä tarvitse. Synteettinen tukki ja mustatut metalliosat ovat huolettomat käytössä.

Ranger 3-12x56 on edullinen mutta täysin riittävä kytistelyyn. Vaikka onhan markkinoilla sitä parempia putkia, mutta saadakseen merkittävästi paremman täytyy maksaa kaksin- tai kolminkertainen hinta, ja sittenkin voi kysyä, oliko hieman paremmalla kontrastilla tai sävyjentoistolla oikeasti merkitystä. Joskus voi olla, mutta useimmiten ei ole.

Ase Utran kotimaista tuotantoa olevasta S series SL5 vaimentimesta en osaa sanoa juuri muuta kuin että se on kevyt ja näppärän kokoinen. Tuntuu toimivan 6,5 Creedmoorilla oikein hyvin. Rekyyli on kivan pehmeä, ja suuliekki jää näkymättömiin. Vaimennin laskee metelin sille tasolle, ettei kuulosuojaimia jää kaipaamaan metsästysreissulle.

Eilen illalla olin kauden seitsemättä kertaa kytillä. Menestys oli ollut kelien ja peurojen suhteen vaihtelevaa. Toki tiedän todella kuumia paikkoja, mutta jätämme ne tietysti jahtivieraille. Aiemmillakin kerroilla peuroja oli näkynyt, mutta sopivaa yksilöä tai tilannetta ei vielä ollut tullut vastaan.

Nyt kuitenkin päätin taas lumien tultua aktivoitua. Lähdin kytikselle todella ajoissa jo kolmen aikaan iltapäivällä. Tiesin riistakamerakuvien perusteella odottaa joko yksinäistä vasaa, tappisarviporukkaa tai emää kahden vasan kanssa. Oikeastaan mikä tahansa noista kelpaisi, ehkä emää lukuun ottamatta.

Kello 16:48 ruokinnalle lompsii jo aiemmin näkemäni urosvasa. Peura parkkeeraa itsensä saman tien kaurakaukalolle. Jo aiemmin tarkaksi toteamani 6,5 Creedmoor yskäisee vaimeasti lähettäen Powerhead II terveiset asiasta autuaan tietämättömälle vasalle. Peura loikkaa ja kaatuu vain muutaman metrin päähän. Kaikki on ohi alle kolmessa sekunnissa.

Tai ei ihan… Vaikka vastaavia kertoja on ollut lukuisia aiemminkin, on aina juhlavaa saada kauden ensimmäinen. Pakko ihan vaan istua, ottaa hetkestä kiinni ja antaa melkoisen apinan valua alas harteilta. Ei sentään tätäkään kautta ilman peuraa.

Tunnelmoinnin jälkeen alas kopilta, ylimääräiset lämpövaatteet pois päältä ja peuraa katsomaan. Samoin tein vielä pari fiilistelykuvaa muistoiksi.

Kaikki herkut talteen.

Sitten ei auta kuin laittaa kumihanskat käteen ja aloittaa perkaus.

On se vain juhlava tunne nähdä pitkästä aikaa peura peruutuskamerassa ;)