Testissä Suzuki Jimny 2019

Aidot maastoautot ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi ja kalliimmiksi. Suzuki Jimny on tästä selvä poikkeus. Se on yksi viimeisistä ”oikeista maastoautoista”, sekä ainoa vaihtoehto tässä hintaluokassa.

Mikä erottaa Jimnyn cittareista ja tekee siitä aidon maasturin? 

Erillinen tikapuurunko, erinomaiset kohtaus-, ylitys- ja jättökulmat, jäykät akselit sekä alennusvaihde. Nämä ovat kaikki ominaisuuksia, joita hondamiehen autosta ei löydy. Niinpä Jimnyllä voi edetä kohtuullisen huoletta kevyillä maastourilla ilman puskurien tai pohjan kolhiintumista.

Tikapuurungon vääntöjäykkyyttä on parannettu lisäämällä siihen yksi X-tuki ja kaksi poikittaistukea.

Jimnyssä on edeltäjiensä tapaan edessä ja takana jäykät akselit kierrejousilla. Kun jokin este työntää toista rengasta ylöspäin, jäykkä akseli painaa samalla toista rengasta alaspäin lisäten näin renkaan pitoa.

Suzuki Jimnyn kulttimaine syntyi jo 1970 kun markkinoille ilmestyi pieni auto, joka ei pelännyt poistua asfalttiteiltä. Toisen sukupolven malli julkaistiin 1981 (sellainen oli aikanaan myös meidän taloudessamme). Vuonna 1998 vuorossa oli kolmas sukupolvi. Vaikka auton perusrakenne on ollut koko ajan hyvin yksinkertainen ja perinteinen, mallisarjatkin hyvin pitkäikäisiä, niin Jimnyä on myyty yhteensä lähes 3.000.000 autoa maailman laajuisesti. Se ei ole vähäinen määrä millekään automallille.

Uusin neljännen sukupolven Jimny on selvästi sukunäköinen aiempien mallien kanssa, mutta lainaa myös muilta maastureilta. Joistakin kulmista katsottuna se on kuin pesussa kutistunut Mercedes-Benz G. Yhdennäköisyyttä yksityiskohdissa löytyy myös Jeeppiin ja Land Roveriin.

Ajo-ominaisuudet maantiellä

Vaihteet siirtyvät sulavasti pienellä liikkeellä. Toisaalta vaihteet ovat lyhyitä ja vitosella mennään jo 60 km/h, joten moottoritienopeuksissa todella kaipaisi vielä kuudetta vaihdetta. Huippunopeus on 145 km/h valmistajan mukaan, (mutta jotkut sanovat ;) ), että mittarin saa näyttämään 160 km/h lukemaa kohtuullisen houkuttelun jälkeen.

Kiihtyvyys ei ole räjähtävää, eikä edes erityisen pirteää (0-100 kiihtyvyys, oma mittaukseni n. 13 s.), kuitenkin täysin riittävä normaaliajossa, enkä kokenut jääväni missään kohdassa jalkoihin. Jimnyn moottori on 1,5-litrainen nelisylinterinen bensiinimoottori, joka kehittää 102 (75) / 6000 hv (kW)/k/min tehoa. Suurin vääntömomentti on 130/4000 Nm/k/min .

Kuljettajan paikalla istutaan maasturille tyypillisesti korkeassa asennossa. Joka puolelle on hyvä näkyvyys isoista ikkunoista ja reilun kokoisista peileistä. Laatikkomaisen muotoilun ansiosta Suzuki Jimnyn kulmat on helppo arvioida maastossa ajettaessa kuin myös kaupungissakin pysäköitäessä.

Moottorin, renkaiden, alustan ja korin äänet alkavat voimistua maantienopeuksissa ja 100 km/h tunnissa täytyy jo keskustella hieman kovemmalla volyymilla. Toisaalta myös bensan kulutus korreloi äänen nousun kanssa. Jos ajelee 80 km/h, niin kulutus on n. 7 l/100km, mutta vauhdin noustessa 100 km/h myös kulutus nousee n. 8 l/100km. Polttoainetankkiin mahtuu 40 litraa, joten ainakin teoriassa, yhden pysähdyksen taktiikalla pääsee Ruuhka-Suomesta Ylä-Lappiin.

Normaaliajossa Jimny on takavetoinen ja neliveto kytketään päälle käsin vaihdekepin viereisellä vivulla. Auton lyhyt raide- ja akseliväli yhdessä takavedon sekä liukkauden (koeajoautossa kitkarenkaat) kanssa tekevät auton käytöksestä rauhatonta, pomppivaa ja talvikeleillä helposti sivuluisuun lähtevää. Onneksi luisut ottaa hallintaansa auton ESP-ajonvakautusjärjestelmä. Muutoinkin tien ollessa liukas kannattaa käyttää aina nelivetoa. Ajoasetusta voidaan vaihtaa takavedon (2H) ja nopean nelivedon (4H) välillä alle 100 km/h nopeudessa. Vaikeissa paikoissa löytyy avuksi vielä alennusvaihteisto (4L), jonka avulla voidaan ryömiä hitaasti eteenpäin ja näin saadaan välitettyä enemmän voimaa pyörille.

Jimny kulkee moottoritienopeuksissa yllättävänkin tasaisesti. Mutta kuoppaisilla, uraisilla ja routavaurioisilla maanteillä auto pomppii iloisesti lätäköltä toiselle, innoissaan kuin leikkivä lapsi. Ominaisuutta voisi kuvitella ärsyttäväksi (ja sitähän se olisi vaikka bemarissa tai audissa), mutta jotenkin se sopii Jimnyn tunnelmaan. Oman lisänsä tähän kaikkeen antaa myös sivutuuliherkkyys ja ohjauksen hitaus, joka on hyvä maastossa (tarkempi kontrolli renkaiden asentoon), mutta ei maantiellä.

Maantienopeuksilla tiukat väistöt saakin tehdä kieli keskellä suuta. Huomasin sen peurojen hypätessä eteen. Oli kuiva asfalttitie, mutta esimerkiksi perheemme Suzuki Vitaraan verrattuna Jimnyn ohjaus on hidas (eli rattia saa pyörittää ihan tosissaan), jyrkässä väännössä Jimnyn renkaista tuntui myös katoavan pitoa (korin pomppimista) ja havaittavissa oli selvää aliohjautumista. Sain kuitenkin onneksi pidettyä koeajoauton tiellä ja peurat pois nokkapelliltä.  Olipahan kuitenkin elämyksellinen hetki jännän äärellä…

Auto on pieni, mutta etupenkeille mahtuu helposti isompikin mies. Löysin ratin takaa oikein hyvän ajoasennon vaikka (185 cm/115 kg), kaikissa pikkuautoissa se ei käy yhtä helposti. Tosin penkki on silloin takimmaisessa asennossa, eikä takapenkille jää jalkatilaa kuin pikkulapselle tarpeeksi. Niinpä koko takapenkki onkin lähinnä kaiken varalta ja tarkoitettu aikuisille vain lyhyille siirtymille. Pidemmällä matkalla etupenkeillä on kohtuullisen mukava matkustaa ja takapenkki kaadettuna tavaratilaa on kahdelle jopa ruhtinaallisesti.

Ajo-ominaisuudet maastossa

Auton lyhyt raide- ja akseliväli (pienet ulkomitat) parantavat ajettavuutta maastossa, jossa ne näkyvät ketteryytenä ja lyhyempänä kääntöympyränä. Suzuki Jimny kääntyykin poikkeuksellisen pienessä tilassa nelivetoiseksi autoksi (kääntösäde 4,9 m). Tämä on erinomaista, koska usein kapeilla metsäteillä joutuu jahtihommissa tekemään siksak-käännöksiä takaisin tulosuuntaan.

Maavaran (21 cm) lisäksi maastossa tärkeitä lukuja ovat jättökulma (49°), ylityskulma (28°) ja kohtauskulma (37°).

Verrataanpa näitä lukuja muihin oikeisiin maastoautoihin:

Mersun G-sarja: Maavara (24 cm), jättökulma (30°), ylityskulma (26°) ja kohtauskulma (31°).

Land Rover Defender 90 SW: Maavara (26 cm), jättökulma (47°), ylityskulma (33°) ja kohtauskulma (47°).

Jeep Wrangler 2,8 CRD: Maavara (24 cm), jättökulma (30°), ylityskulma (23°) ja kohtauskulma (36°).

Toyota Land Cruiser: Maavara (22 cm), jättökulma (24°), ylityskulma (22°) ja kohtauskulma (32°).

Mitsubishi Pajero: Maavara (22 cm), jättökulma (25°), ylityskulma (22°) ja kohtauskulma (35°).

Hummer H2: Maavara (26 cm), jättökulma (37°), ylityskulma (24°) ja kohtauskulma (40°).


Näillä luvuilla Jimny on täysin vertailukelpoinen isojen maastureiden kanssa. Maavara on siinä toki pienin, mutta koska Jimnyssä on selvästi myös pienin raide- ja akseliväli sekä kääntösäde, niin myös maavaran tarve on suhteessa pienempi.

Toisaalta vertailu näihin isompiin maastureihin ei ole kovin järkevää, koska ne painivat täysin eri sarjoissa moninkertaisine hintoineen. Testiautoa en hennonut viedä pahimpaan rääkkiin, mutta kävin ajamassa auraamattomia metsäautoteitä ja traktoriuraa. Ajoin siis paikoissa, joihin perheemme Suzuki Vitaralla tai millään muullakaan cittarilla ei olisi ollut mitään asiaa. Jimnyn eteneminen oli pirteää, tarkasti sai ajaa, mutten joutunut missään kohtaan lapiohommiin.

Jos nyt itselleni tekisin Jimnystä harrasteautoa jahtihommiin, niin ensimmäisenä vaihtaisin alle oikeat maastorenkaat kunnon kuvioilla, koska yleensä eteneminen katkeaa ensimmäiseksi pidon puutteeseen. Toki vinssi ja hiekkarampit sekä lumiketjut lisäisivät etenemiskykyä (ja takaisin pääsemistä) entisestään.

Mäkilähtöavustin pitää jarrut päällä kahden sekunnin ajan, kun kuljettaja siirtää jalan jarrulta kaasulle. Verraton apu jyrkässä mäessä liikkeelle lähtiessä.

Alamäkihidastin puolestaan pitää nopeuden hallinnassa käyttämällä jarruja automaattisesti. Näin kuljettaja voi keskittyä maastoon ja ohjaamiseen.

Mikäli ristikkäiset renkaat menettävät pidon, tulee avuksi automaattisesti toimiva jarruja käyttävä luistonrajoitin. Se jarruttaa pidon menettäneitä renkaita ja välittää voimaa toiselle puolelle. Järjestelmä ei tietenkään täysin vastaa vanhemmissa maastureissa olleita mekaanisia lukkoja, mutta samaan luistonestojärjestelmään ovat siirtyneet käytännössä muutkin maasturivalmistajat.

Tavaratila

Takaovi avautuu oikealle. Tämä periytyy Japanin vasemmanpuoleisesta liikenteestä.

Takaistuimien selkänojat voidaan taittaa kahdessa osassa (50:50). Takapenkit ylös nostettuina tavaratila on vain 85 litraa ja penkit kaadettuina 377/830 litraa. Takatilassa on 12 v virtapistoke. Takapenkit kaadettuina tavaratilan lattia on jämäkkää ja kuraa hylkivää kovaa muovia. Tämä on muutoin hyvä ominaisuus, mutta se on samalla myös todella liukas. Niinpä tavarat liukuvat kurveissa, jarrutuksissa ja maastoajossa pitkin tavaratilaa. Kannattanee hankkia koko tavaratilan kokoinen kumimatto tarvikkeena.

Etuistuimet saa kallistettua täysin tasaiseksi, jolloin autossa voi hätätilanteessa nukkua tai kuljettaa pitkiä tavaroita

Varustelu

Törmäyksenestoavustin jalankulkijatunnistuksella (DSBS)

Törmäyksenestoavustin seuraa kamera- ja lasersensoreilla etäisyyttä edellä ajavaan ajoneuvoon tai jalankulkijaan, ja varoittaa törmäyksen mahdollisuudesta.

Jos kuljettaja tekee hätäjarrutuksen, järjestelmä aktivoi hätäjarrutustehostimen, joka lisää jarrutustehoa. Jos järjestelmä itse määrittelee törmäyksen todennäköiseksi, törmäyksenestoavustin jarruttaa automaattisesti.


Kaistavahti

Järjestelmä hyödyntää kamerasensoria tunnistaakseen kaistaviivat. Mikäli ajoneuvo alkaa
ajautua pois kaistalta, kaistavahti varoittaa kuljettajaa merkkivalolla, ilmoituksella auton monitoiminäytöllä ja tärisyttämällä ohjauspyörää. Järjestelmä on käytössä auton nopeuden ollessa yli 60 km/h.


Kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä

Järjestelmä hyödyntää samoja sensoreita kuin kaistavahti havainnoidakseen ajoneuvon asentoa ja tahatonta ajelehtimista esim. kuljettajan väsymystilan vuoksi. Onnettomuustilanteiden ehkäisemiseksi järjestelmä varoittaa kuljettajaa äänimerkillä, merkkivalolla ja ilmoituksella auton monitoiminäytöllä, jotta kuljettaja ryhtyisi korjaavaan toimenpiteeseen. Järjestelmä on, käytössä auton nopeuden ollessa yli 60 km/h.






Liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä

Järjestelmä tarkkailee edessä olevia liikennemerkkejä. Voimassa olevat nopeusrajoitukset ja ohituskiellot näytetään kuljettajalle ajotietokoneen näytöllä.


Kaukovaloavustin

Valot vaihtuvat automaattisesti kaukovaloilta lähivaloille, kun järjestelmä havaitsee vastaantulevan tai edessä ajavan ajoneuvon. Järjestelmä vaihtaa myös takaisin kaukovaloille automaattisesti. Järjestelmä on käytössä auton nopeuden ollessa yli 40 km/h.


Muista varusteista mainittakoon: led-ajovalot, automaattinen ilmastointi, navigaattori, radio, bluetooth -yhteys puhelimeen, täysikokoinen vararengas, vakionopeudensäädin… jne. Eipä oikeastaan mitään puuttunut tai jäänyt erityisesti kaipaamaan.

Jimny on cool

Jimnyllä kurvaillessa huomasi ihmisten seuraavan katseillaan. Ehkä uskomattomin sattumus tapahtui moottoritiellä iltarasteilta kotiin ajellessa. Huomasin peileistä bemarin lähestyvän kohtuullista ylinopeutta ja hidastavan samaan vauhtiin rinnalle päästyään. Kuski nosti vierellä käsimerkkiä, mutta kaikkien ennakkoluulojeni vastaisesti peukkua ylöspäin ja hymyili. Olen ajellut monilla hienoilla autoilla museorekisteröidystä avoautosta alkaen, mutta koskaan missään ei aikaisemmin ole moista sattunut. Fiiliksiä nostattava kokemus :D

Jimny on tosiaan poikkeuksellisen sympaattinen auto. Tuntuu kuin osa karismasta siirtyisi kuljettajalle. Se on kivan näköinen ja sillä ajellessa tulee hyvälle tuulelle. Näistä syistä sille on valmis antamaan anteeksi kosolti sen ominaisuuksia/puutteita arkiajossa. Maastossa ei Jimny pyytele anteeksi. Se on juurikin suunniteltu sinne mihin ei henkilöautoilla ole mitään asiaa. Vaikka toisaalta Jimny soveltuu hyvin myös kauppakassiksi kaupunkiin. Se on pieni ja näppärä. Sillä pääsee parkkiin ja parkista pois yli kadunvarsien lumikinosten, joissa tavallinen henkilöauto on auttamattomasti jumissa.

Perheemme Suzuki Vitara on parempi auto arkiajoon joka suhteessa kuin Jimny. Ja on myös sitä metsäteilläkin, kunnes olosuhteet muuttuvat rankemmiksi. Tässä kohtaa Jimnyn ylivoima alkaa. Jimny soveltuu erittäin hyvin harrasteautoksi, muttei niinkään koko perheen käyttöön. Annan siis vahvan suosituksen kakkos- tai kolmosautoksi. Toisaalta Jimnyssä on potentiaalia ammattikäyttöönkin, kuten vaikka metsurin tai maanviljelijän työrukkaseksi.

Japanilainen DAMD on kehittänyt Jimnyyn korisarjoja, joilla Jimnyn saa vieläkin enemmän muistuttamaan Mersun G-sarjaa tai Lantikan Defenderiä. (https://www.damd.co.jp/products/suzuki/)

Ja sitten huonoja uutisia. Jimnyn menekki on ympäri Eurooppaa suurempaa kuin tuotanto, joten kannattaa varautua kohtuullisen pitkään odotukseen…

Värivalikoima

Tämän törmäystestivideon lopussa näkyy hyvin, kuinka törmäyksenestoavustin jalankulkijatunnistuksella (DSBS) käytännössä toimii:





Loppukevennyksenä Mercedes-AMG G63 vs Suzuki Jimny ja fysiikan lait :D

Leica Magnus 2.4-16x56 i -tähtäinkiikari

Monille kuluttajille Leica on tuntematon tuotemerkki. Tai jos on, se on useimmin tuttu kiinalaisen Huawei-kännykän takakannessa kameran vieressä olevasta tekstistä. Oikeasti Leica on kuitenkin ihan jotain muuta.

Lyhyt historia

Leica Camera AG:n perusti Ernst Leitz vuonna 1914. Leican nimi tulee hänen sukunimensä (Leiz) kolmesta ensimmäisestä kirjaimesta ja kahdesta alkukirjaimesta sanassa camera, eli lei-ca. Leica -kamerat mullistivat aikanaan valokuvauksen. Leica oli ensimmäinen oikeasti käyttökelpoinen kinofilmikamera. Ennen digiaikaa 80-90 -luvuilla Leicat olivat kiikareiden lisäksi lähinnä älyttömän kalliita ammattilaisten kameroita ja mikroskooppeja.

Jos kaapistasi löytyy jotain aitoa tämän näköistä, niin pienimmät rahamurheesi ovat tällä erää ohi...

Leica on tänä päivänä vanhin teollinen elossa oleva kameravalmistaja yli satavuotisella historiallaan. Vanhat Leicat ovatkin nykyään kalliita keräilyharvinaisuuksia. Vuodelta 1923 peräisin oleva kamera vaihtoi omistajaa 2,4 miljoonalla eurolla wieniläisessä huutokaupassa. Myös toisen maailmansodan aikaiset kamerat, joissa on natsitunnukset, ovat erityisessä keräilijöiden suosiossa. Ne olivatkin aikanaan sarjassaan parhaita kameroita, joita sodan jälkeen kopioitiin surutta mm. Neuvostoliitossa ja Japanissa.

Ensimmäiset metsästykseen suunnitellut tähtäinkiikarit Leica toi markkinoille lokakuussa 1954. Aikansa edistyneimpiin tähtäimiin kuuluivat mallit 4 x 28, 4 x 36 ja 6 x 42. Linssit olivat jo tuolloin käsitelty heijastusta estävillä pinnoitteilla ja optiikka oli pöly- sekä vesisuojattu. Vanhat Leican tähtäinkiikarit ovat yhä haluttuja ja täysin käyttökelpoisia esimerkiksi saman ikäisen arvodrillingin päälle.

Leica Magnus 2.4-16x56 i -tähtäinkiikari

Leica Magnus on valmistajan lippulaivasarjaa. Sana ”magnus” on latinaa ja tarkoittaa sanakirjan mukaan: laajaa, suurta, kookasta, leveää, isoa, valtavaa, tärkeää… Yhtiön markkinointiosasto viitannee nimellä tähän tuotesarjan ykkösasemaan, mutta ehkä myös optiikan tarjoamaan hyvin laajaan näkökenttään.

Valmistajan ilmoittamat luvut antavat olettaa hyvää suorituskyvystä: 56 mm objektiivi, runko 30 mm, silmänetäisyys 90 mm, valonläpäisy 92%, näkökenttä max. 17 m, valaistu ristikko, paino 785 g ja pituus 360 mm.

Yleisellä tasolla 2.4-16x optiikka riittää kattamaan lähes kaikki metsästystilanteet, ehkä lyhyitä ja nopeita puskapassituksia lukuun ottamatta. Matalin suurennos 2.4x on riittävän alhainen alle 50 m kohteisiin ja toisaalta 16x on paljon enemmän kuin normaalisti Suomessa tulee metsästyksessä eteen. On kuitenkin hyvä tietää, että suurennoksen puolesta voi ampua vaikka puoleen kilometriin.

Aloitin kiikariin tutustumisen ampumaradalla kohdistuslaukauksilla. Kohdistus oli nopeaa ja helppoa. Suurennuskerroin suurimmalle (x16) ja parallaksisäätö 100 metriin (portaaton 50-100-300-ääretön). Kolme laukausta tauluun. Kiikarista osumien tarkistus ja niiden mukaiset korjausnaksut säätötorneista (1 cm / 100 m). Vielä kolme laukausta varmistukseksi ja siinä se.

Kaikki pelaa kuin unelma, mutta pari huomiota kuitenkin. Suurimmalla suurennoksella (x16) huomasin pään asennon olevan tähdätessä jokin verran kriittinen. Kun katselulinja on suorassa (optinen akseli) tähtäimen läpi, niin kuva on terävä ja kirkas, mutta melko pienellä päänkäännöllä/kallistuksella tulee esiin kuvaa pimentävä varjo. Näin toki tapahtuu enemmän ja vähemmän kaikilla kiikareilla, mutta testissä jouduin kiinnittämään asiaan erityistä huomiota. Itselläni tuolla ilmiöllä ei ole lähes mitään merkitystä, koska metsästystilanteessa ei juuri koskaan tule käytettyä suurinta suurennosta. Pikimminkin suurennos on yleensä keskivälillä ja siitä pienpään suuntaan. Ja toisaalta juurikin niillä suurennuksilla pään asento tuntui vapaalta ja etten sanoisi jopa normaalia väljemmältä.

L-Ballistik (kuva suuntaa antava)

L-4a (kuva suuntaa antava)

Testasin tähtäimen L-Ballistik ja L-4a ristikoilla, testiaseena Blaser R8, kaliiberit 6,5x47 ja 9,3x62. Ristikoista perinteisempi L-4a oli itselleni selvästi mieluisampi. Ristikon L-Ballistik korjausviivat ja pisteet ovat erittäin ohuet ja toimivat käytännössä vain hyvissä olosuhteissa, kun valoa ja kontrastia on riittävästi. Juurikin hämärämetsästyksessä L-Ballistik vaati siis aina valopisteen käyttöä. Ja toisaalta ainakaan omassa metsästyksessäni ei näillä korjausviivoilla ole muutoinkaan isompaa käyttöä, joten jätän niiden arvioinnin paremmille snaippereille. 

L-Ballistik

Ristikon valon kytkin on fiksuin/käyttökelpoisin ratkaisu mitä olen tähtäinkiikareissa nähnyt. Yleensä valo naksautetaan keskeltä vasemmalta sivulta patterikotelon kantta kiertämällä päälle. Magnuksessa valoa säädetään edestä tähtäimen päältä. Kytkimessä on kolme asentoa: päivä, yö ja pois päältä. Ristikon valo sammuu myös automaattisesti, jos valo jää pidempiaikaisesti vahingossa päälle. Käyttökelpoinen ominaisuus, joka säästää hermoja ja pattereita.

Valopisteen kirkkaudensäätö tapahtuu erittäin pienin portain (60 kirkkaustasoa) painamalla kytkimen päältä vasemmalta ja oikealta puolelta. Asetuksia on tosiaan riittävästi kirkkaasta päivänpaisteesta synkimpään pimeyteen. Tähtäin myös muistaa aiemmin valitut kirkkaudet, kun se laitetaan pois päältä ja otetaan uudelleen käyttöön.

Oikeastaan varsinainen ensimmäinen käyttötestini oli käydä ampumassa aseella karhumerkki. Sinänsä merkin ampuminen ei ole minkäänlainen mittari ampumataidoista. Enemmänkin kyse on stressinsiedosta, aseen kohdistuksesta ja riittävästä suurennoksesta kiikarissa. Jos ase on kohdistettu 100 m matkalle ja laukaukset ovat osuneet parin sentin kasaan, niin kokeessa ammutaan tuelta 75 m matkalta karhutauluun, jossa on pyöreä 17 cm osuma-alue. Aikaa neljän laukauksen ampumiseen on 90 sekuntia ensimmäisestä laukauksesta laskettuna.

Voisi miltei sanoa, että jos tuo koe ei mene läpi, niin ei kannata muutoinkaan karhujahtiin lähteä. Käytännössä kuitenkin jonkun virkamiehen älyttömyydestä taulu on painettu niin, ettei usein edes 10x suurennoksella näe osuma-alueen rinkilää. Jos sitten on jännitykseen taipuvainen ja koko kylän ukot vieressä arvioimassa, voi olla vaikea osua aikapaineen alla neljä kertaa arviokaupalla maaliin, jota ei edes näe.

Tässä kohtaa 16x suurennos ei jätä pulaan. Tähtäimestä näkee taulun osuma-alueen selvästi ja myös omat pahviin puhkomat laukaukset. Aikana 90 sekuntia on ihan riittävästi, siinä on helposti tuplastikin aikaa. Kunhan saa varmuuden taulusta ja osumista, niin tuo koe on täysin läpihuutojuttu. Tämä on tosiaan tyhmästi rakennettu koe, jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä jahtitilanteen/metsästystaidon kanssa. Itse karhujahtiin valitsin tyystin erilaisen 1-4x24 kiikarin. Olisin toki silläkin testin voinut suorittaa, mutta 16x suurennos tekee sen vain niin paljon mukavammaksi.

Molemmissa kokeilemissani Magnuksissa oli yllättävän jäykkä suurennossuhteen valintakiekko. Joskus jouduin kytiksellä varmistamaan, että sormeni ovat oikealla kohdalla ja että voimaa vain tarvitaan zoomaukseen enemmän. Valintakiekossa on kylläkin laippamainen harjanne, josta saa hyvän otteen ja toisaalta se osoittaa suoraan ylöspäin valitsimen ollessa puolessavälissä. Se onkin hyvä asento, siinä suurennos on noin 8x, joka on ehkä yleisimmin hämäräkytiksellä käyttämäni suurennossuhde. Näin pimeässä tietää oikean asetuksen käsikopeloltakin, kunhan vain kääntää harjanteen suoraan ylös.

Yli puolenvuoden testiaikana oli erinomainen mahdollisuus käydä testaamassa Leica Magnus 2.4-16x56 -tähtäinkiikaria sää- ja valaistusolosuhteiden koko kirjossa. Erityisesti suurennussuhteiden alapäässä kiinnitin huomiota koko kuva-alan laajaan ja kirkkaaseen kuvaan. Katsellessa ei esiintynyt monista kiikareista tuttua vinjetointi-ilmiötä, jossa linssin reunat saavat vähemmän valoa ja kuvan reuna-alueet ovat tummempia kuin keskialue.

Ääriolosuhteissa syksyn mustanmaan pimeässäkin Magnus toimi erittäin hyvin. Kontrastia ja sävykkyyttä riitti mallikkaasti, niin kauan kuin valoa oli ylipäätään tarjoilla. Pimeässä ei myöskään tapahtunut tähtäinkuvan pikselöitymistä, eli rakeisuuden kasvua siinä määrin kuin joissakin toisissa huippukiikareissa. Loppuhämärässä Leican kuva oli enemmänkin utuinen kuin rakeinen. Nämä erot ovat tosin hienon hienoja ja lisäksi ainakin osin myös omista silmistä/silmälaseista riippuvia, eikä niille kannata siksi antaa liikaa painoarvoa.

Lopputulemana voin suositella Leica Magnus 2.4-16x56 -tähtäinkiikaria hämäräkytikselle. Se on ehdottomasti yksi parhaita koskaan kokeilemiani kytiskiikareita. Viime jahtikaudella luotin ampua sillä riistalaukauksen ehkä kaikkein huonoimmissa olosuhteissa missä koskaan olen ampunut.

Erot näissä huippukiikareissa ovat pieniä painotuksia eri valmistajien optimoidessa tuotettaan mm. kuvan rakeisuuden, kirkkauden, kontrastin, sävykkyyden ja piirtokyvyn koko kuva-alueella kanssa. Joissakin olosuhteissa jokin näistä painotuksista toimii parhaiten. En siis julista Leica Magnusta parhaaksi hämäräkiikariksi. Se kuuluu kuitenkin ilman muuta sarjaan ehtaa saksalaista laatua, joka säilyttää arvonsa isältä pojalle.

Tekninen data/esite: 

http://us.leica-camera.com/content/download/130081/1629721/version/22/file/Leica-SO-PI-ZF-Magnus-i-0117-EN.pdf





Lähteet:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vanhasta-leica-kamerasta-maksettiin-ennatyshinta-2-4-miljoonaa-euroa/6803844#gs.v9ec081W

https://www.l-camera-forum.com/topic/250534-leica-rifle-scope-1954/

Eräurpojen valtakunta

Törmäsin jälleen kerran uutiseen uusista metsästysrajoituksista. Tällä kertaa "Suomen erämyönteisimmäksi puolueeksi" julistautunut keskusta, on ministeriensä toimesta lisännyt osittaisia tai täydellisiä metsästyskieltoalueita perustamalla 119 uutta luonnonsuojelualuetta Etelä-Savon maakuntaan. Toki voisin heittää tähän ikimuistoisen kansanviisauden: ”Kepu pettää aina”. Mutta se ei ole totta. Se on ilkeämielinen vale.

Keskustapuolue on toiminut täysin johdonmukaisesti jo vuosien ajan ja äänestäjät ovat palkinneet sen vaalit toistensa perään, toteuttamaan poliittista linjaansa. Oikeampi tupailtaviisaus kuuluukin: ”Ei se ole tyhmä joka suhmuroi, vaan se joka äänestää”.

Eräjorma on kuollut, eläköön Eräurpo!

Jätetään siis keskusta rauhassa vatuloimaan, koska vika ei ole heissä. Syyllinen on Eräurpo ihan kaikissa puolueissa! Se että metsästyksellä menee vuosi toisensa jälkeen huonommin, ei todellakaan johdu mistään puolueesta tai viranomaisesta. He vain tekevät mitä me annamme heidän tehdä. Sitä saa mitä tilaa!

Löysin tämän jutun alussa mainitun uutisen Facebookin metsästysaiheisesta ryhmästä, jossa on 48.726 jäsentä. Luulisi, että tällainen erittäin huonosti perusteltu metsästyskielto Savon sydänmailla olisi saanut ryhmän tuhansien metsästäjien huomion ja ansaitun paheksunnan. Niinpä, päivitys oli saanut osakseen kaksi peukkua ja yhden vihaisen naaman. Kun painoin itsekin reaktiokseni vihaisen naaman, oli tällä tavoin mielipahansa ilmaissut 0,0082% ryhmän metsästäjistä.

Enonkosken, Heinäveden, Hirvensalmen, Joroisten, Juvan, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun, Pertunmaan, Pieksämäen, Puumalan, Rantasalmen, Savonlinnan ja Sulkavan kuntien alueelle perustetaan 119 uutta luonnonsuojelualuetta. Näiden alueiden metsästyskiellot ja rajoitukset eivät kiinnosta kuin niitä muutamaa porukkaa, joilla rajoitukset kaventavat metsästystä huomattavasti. Joillakin alueilla saa toistaiseksi erityistoimin jotain vielä metsästääkin. Kapulakielinen selvitys oli äärimmäisen tuskaista lukea, mutta paikoin voinee rajoituksin metsästää hirveä, villisikaa, jänistä ja rusakkoa, mutta millään alueella ei voine metsästää riistalintuja?, kauriita, peuroja, suurpetoja, kettuja, näätiä… jne.

Näillä alueilla voitaisiin kuitenkin metsästää kaikkia riistaeläimiä, jos poliittista tahtoa olisi, koska yksikään riistaeläin ei Suomessa ole vaarassa joutua sukupuuttoon.

Ihania lisäkieltoja

Eräurpoa ei isommin kiinnosta. Päinvastoin Facebook-päivityksen alle oli tullut yllättävän monta kieltoja ja rajoituksia kannattavaa mielipidettä.

”Kerrankin jotain hyvää tässä maassa.”

”Toki nuo yhteensä vain 11000 ha, joten onko väliä?”

”Näkisin ennemminkin että metsät on turvassa hakkuilta. Ne on riistalle pahempia uhkia kuin suojelualueet.” (tämän perässä 8 peukkua)

”Hyvä vaan kun säästyy ne vähätkin mettät mitä on enää jäljellä!”

”Yleensä ottaen luonnonsuojelualue takaa hyvät riistakannat kymmenien kilometrien päähän alueen ulkopuolelle. On päivänselvää, että suojelualueilla riistatiheydet nousevat ja eläinten on hakeuduttava muualle reviiriä etsimään. Näin siis suojelualue on loppujen lopuksi hyvä metsästyksen kannalta. Ja ainakin on sitten malliksi koskemattomia metsiä kun ne muualta hupenevat.”

”Vieraslajit (haittaeläimet) on vain järjestelykysymys suojelualueilla. Metsähallituksellakin on omaa henkilöstöä hoitamaan niiden vähentämisen.”

Eikä tässä vielä kaikki

Aiemmin olikin jo juttua uusista metsästysrajoituksista Uudellamaalla ja nyt siis Savossa. Monikaan Urpo ei ymmärrä näiden olevan vasta alkusoittoa. Kuulemani mukaan ministeriössä on työnalla suunnitelmat vastaavista rajoituksista kaikissa Suomen maakunnissa. Uusia metsästykseltä rajoitettuja kohteita perustetaan ja vanhoja laajennetaan tulevaisuudessakin ympäri Suomen.

Entäpä jos seuraavassa hallituksessa maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö siirtyvät keskustalta vihreille tai vasemmistolle? Ajatteleeko Urpo, että metsästysmahdollisuudet kasvavat? Vai voisiko käydä niin, että monien luontojärjestöjen toiveet yhä enenevässä määrässä muuttuvat tulevina vuosinakin lakiteksteiksi?

Aluksi siirretään yksittäisiä lajeja kiellettyjen listalle kuten: jouhisorsa, heinätavi, tukkasotka, punasotka, tukkakoskelo ja nokikana. Sitten heti perään ”väliaikainen” rauhoitus lajeille: metsähanhi, haapana, haahka, isokoskelo ja alli. Kun alkuun pääsevät, niin riistavesilintujen metsästyksen aloitusta siirretään reilusti eteenpäin, jotta monet sorsat ehtivät muuttaa alta pois ja toisesta päästä lyhennetään, jotta talvehtivat ehtivät varautua kelien kylmenemiseen paremmin.

Vesilintujen saalistukseen tehdään päiväkiintiöitä. Lintujen metsästys ilman noutavaa koiraa sekä hämärässä metsästys kielletään kokonaan. Lyijyhaulien ja luotien käyttö kielletään kaikessa metsästyksessä sekä rataharjoittelussa…

Satoja ampumaratoja on jo lakkautettu ympäri Suomen, seuraavaksi rajoitetaan entisestään ampumista omilla mailla. Rajoitetaan kellonaikoja, viikonpäiviä sekä laukausmääriä ja henkilöitä joilla on oikeus ampua yksityisillä mailla.

Metson metsästys kielletään eteläisessä Suomessa kokonaan. Kaikkien metsäkanalintujen metsästysaikoja rajoitetaan lyhentämällä molemmista päistä ja metsästäjäkohtaiset saaliskiintiöt otetaan käyttöön (esimerkkivaatimus 2 kpl/kausi, ilmoitusvelvollisuus).

Suurpetojen metsästystä vaikeutetaan entisestään lupakäytäntöjä kiristämällä. Alueelliset susitihentymät estävät tulevaisuudessa koirametsästyksen yhä uusilla alueilla. Pienpetojahdeissa koiran käyttö sallitaan vain kytketyllä koiralla. Erityisesti luolametsästys kielletään kokonaan. Hilleri poistetaan riistalajien joukosta. Jalkanarut ja rautapyynti kielletään kokonaan. Pienpetojen metsästysaika rajataan kahteen talvikuukauteen.

Näitä kaikkia toimia on jo äänekkäästi vaadittu ja ministeriöissä mietitään niiden toteuttamista.

Jousimetsästyksen sääntelyä on vapautettu ainoastaan siitä syystä, että tulevaisuudessa voidaan kiristää aselupia helpommin ja perustellummin. Mihin tarvitset kivääri- tai haulikkolupaa, koska metsästää voit jousellakin?

Ei suurella pamauksella, vaan pala palalta

Metsästettäväksi riistaksi hyväksyttyjen lajien määrää vähennetään yksi kerrallaan. Metsästysaikoja rajoitetaan. Metsästyskieltoalueita lisätään kaavoituksella ja suojelualueilla. Aselupia peruutetaan ja lupaehtoja kiristetään entisestään. Aiemmin yleisesti käytössä olleille aseille ei saa jatkossa lupia. Yhä useampi lupa on tulevaisuudessa määräaikainen. Lupamaksuja korotetaan riista- ja aselupien osalta.

Mitä tekee Eräurpo? Ei koske Urpoa, ennen kuin koskee...

»Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut sosialisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysaktiivit, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistysaktiivi.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.»
-Martin Niemöller

Lähteet:

http://www.metsa.fi/etela-savo-suojelualueita
https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Bsarja/b203.pdf