lauantai 23. tammikuuta 2016

Sinnikäs yrittäminen tuo vihdoin tulosta


Eilen aamulla tarkistin sääennusteen heti herättyäni. Keli tulisi olemaan seuraavan vuorokauden ajan paras mahdollinen. Kireää pakkasjaksoa on kestänyt miltei kaksi viikkoa. Kokemukseni mukaan kelin lauhtuessa peurat aktivoituvat liikkeelle.


On poikkeuksellisen harvinaista, että päivän aikana ilma lämpiää yli 20 astetta. Joten iltakyttyyllä voisi olla vihdoin palkkapäivä. Aavistukseni pitivät kutinsa, jo hyvissä ajoin iltapäivällä alkoivat riistakamerat lähettää kuvia peuroista. Kuvia tulikin tasaiseen tahtiin alkuiltaan asti.

Kameran kello on kesäajassa.

Kytikselle mennessäni tiesin paikalla olevan ainakin viisi peuraa. Harmi kyllä naakimalla lähestyminen oli lähes mahdotonta. Noin 300 metrin matka repun, aseen ja kauraämpärin kanssa, yhdistettynä narisevaan pakkaslumeen, ehkäisi tehokkaasti peuratokan yllättämisen.

No, mahdoton on mahdotonta, niinpä vein eväät ruokinnalle ja kapusin tikkaita ylös puuhun odottelemaan. Reilun puolen tunnin odottelun jälkeen paikalle ilmestyikin kaksi vasaa. Tuuli oli tyyntynyt lähes olemattomaksi. Peurat selvästi aristelivat ja olivat saaneet läsnäolostani vihiä. Hämärä metsä oli aivan äänetön. Tältä etäisyydeltä saatoin kuulla vasojen jokaisen askeleen.


Ikävä kyllä tämä toimi myös toisin päin. Yritin ottaa pois ensin vasemman käden kinnasta ja peurat pysähtyivät välittömästi kuuntelemaan katsoen suuntaani. Piinallisen pitkän odotuksen jälkeen hivutin pikkuhiljaa käden esiin myös toisesta kintaasta. Vasat olivat entistä hermostuneempia, mutta hetken odottelun jälkeen alkoivat popsia kauraa. Nyt sain tilaisuuden nostaa Tikan poskelle, sillä seurauksella, että ruokailu loppui ja toinen peuroista nyki häntäänsä hermostuneesti.

Odotus ja jännitys oli tuskallisen raastavaa. Edellisen peurakaadon jälkeen olin ehtinyt käydä 13 tuloksetonta kytisiltaa, nyt oli vuorossa kaikkiaan jo 43. kerta tällä kaudella. En todellakaan halunnut ryssiä tilaisuutta. Napsauttaessani varmistimen pois päältä, näin jo toisen peuran lähtevän liikkeelle. Niinpä päätin lähettää terveiset heti, eli klo 16:54.

Samalla kun puristin liipaisinta, myös ristikossa näkyvä urosvasa lähti liikkeelle. Tiesin heti, ettei osuma ollut paras mahdollinen. Mutta minkäs teet… kirosin hetken mielessäni ja odottelin vielä tovin huonoa laukausta harmitellen. Seuraavaksi sitten tarkistamaan osumapaikalle jälkiä. Aluksi löytyi vain hieman karvoja, sekä muutama tippa verta. Koko lähialue on kauttaaltaan peurajälkien täyttämä. Verta löytyi niukalti ja harvakseltaan noin viiden metrin välein, niinpä etenin rauhallisesti aina välillä eteenpäin lampulla tähystäen.

Alle sata metriä edettyäni näin makuulla olevan vasan jälkien suunnalla. Jos oli ampumatilanne ollut jännittävä, niin helpotus peuran nopeasta löytämisestä oli taatusti isompi. Nopea armonlaukaus ja kauden neljäs peura oli tosiasia. Onneksi selvisin vain säikähdyksellä. Huonoimmassa tilanteessa vasaa olisi jäljitetty vaikka koko yö koirien kanssa… Nyt oli jo kaatosikaarinkin paikka.


Merkkasin lähimmän puunoksan punaista vilkkuvalla ledvalolla ja lähdin hakemaan reppua. Kaadolle palattuani perkasin peuran ja lähdin vetämään saalista tyytyväisin mielin kohti autoa ja sieltä lahtivajalle.

Vain pari tuntia lähtöni jälkeen alkoi riistakamera lähettää paikalta lisää kuvia. Peurat olivat poikkeuksellisen aktiivisia koko yön, niinpä aamulla herättyäni lähdin saman tien kytikselle, sekä viemään ruokinnalle lisää kauraa. Aamupäivä jäi tuloksettomaksi, mutta tulevina iltoina on loppukirin paikka. Enää ensiviikko aikaa ja sitten taas kärvistellään seuraavaan syksyyn.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti