keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kauden neljäs peura


Eilen illalla taivaanmerkit olivat jo ennakkoon kohdillaan. Pakkanen oli laskenut vuorokauden aikana -23 asteesta nollaan, pientä sadetta ja luminen maa, sekä nouseva kuu. Eipä juuri ihanteellisempaa peurankyttäystilannetta voisi kuvitella.

Tällaisina hetkinä peurat aktivoituvat usein ruokinnalle jo iltapäivästä. Niinpä kaverin kanssa miehitettiin tuliasemat jo reilusti ennen kolmea. Ruokintapaikkojen ympäristössä oli paljon tuoreita jälkiä. Olivat käyneet paikalla jo pitkin aamupäivää. Odotukset olivat kovat, jostain kuului jo laukauksiakin ja yhden ruokintapaikan kamera lähetti kuvia. Meidän asemissa vain ei näkynyt peuran peuraa.

Vajaan kolmen tunnin jälkeen avokopissa alkoi kuitenkin tulla kylmä ja motivaatiokin hiipua. Odottavan aika on pitkä. Lopulta laitoin kaverille viestiä ”mennään kotiin, meitä on petetty”. Siinä tekstiviestiä kirjoitellessa ja tavaroita keräillessä huomasin kuitenkin kaiken kolinan ja kahinan keskellä ruokinnalla aivan yllättäen peuran. Niinpä terveiset lähtivät sen enempiä aikailematta saman tien klo 17:28 uhkarohkealle urosvasalle.


Erikoista kuinka joskus peurat säikähtävät pienimpiäkin kahahduksia, mutta tällä kertaa ei metelöinnilläni ollut mitään vaikutusta. Toisaalta vahvistui taas se vanha viisaus, että kytikseltä ei kannata lähteä kesken. Kun kaikki elementit ovat kohdallaan, niin pitää vain odottaa ja odottaa. Kyllä se sieltä tulee, kuten tämäkin kauden neljäs peura tuli.

Paketti parasta lihaa lähdössä kohti lahtivajaa ja pakastinta. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti