Metsästyksen eettiset periaatteet



Eettisesti hyväksyttävä metsästys sisältää seuraavat vaiheet:

* Riistan etsiminen, löytäminen ja sopivalle pyyntietäisyydelle pääseminen
* Saalisyksilön mahdollisimman kivuton tappaminen
* Saaliin kunnioittaminen ja tarkka hyödyntämien

Eettiset ohjeet:

1. Edistä toiminnallasi metsästyksen arvostusta

  • Kunnioita luontoa ja riistaa.
  • Vaali metsästystä oleellisena osana suomalaista kulttuuria ja kunnioita vanhoja hyväksyttyjä eränkäyntiperinteitä.
  • Edistä harkittua ja rauhallista metsästystä. Suuri saalismäärä ei ole päätavoite.
  • Älä jätä jälkiä luontoon. Kerää hylsyt ja eväspakkaukset ja pidä huolta nuotiopaikkojen siisteydestä ja teiden kunnosta.
  • Rajoita metsästyksen ja muun toimintasi aiheuttamat häiriöt mahdollisimman vähiin.
  • Kasvata, kouluta, hoida ja kohtele koiraasi aina hyvin ja asianmukaisesti.
  • Ole avoin ja rehellinen metsästyksen puolestapuhuja. Opasta ja ohjaa nuoria. Muista, että metsästäjänä edustat koko metsästäjäkuntaa.

2. Huolehdi kestävän käytön periaatteen toteutumisesta

  • Metsästä aina kestävän käytön periaatteen mukaisesti. Osallistu riistakantojen arviointeihin ja avusta riistantutkimusta. Selvitä metsästysalueesi riistatilanne, sovita metsästyksesi riistan tuottokykyyn ja metsästä valikoiden ja harkiten. Pääsääntöisesti metsästyksellä voidaan ottaa talteen enintään se määrä riistaa, mitä metsästysalue tuottaa.
  • Tee osuutesi riistanhoitotyöstä. Pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella riistanhoito- ja luonnonhoitotyöllä voit parantaa paitsi riistan myös muiden eläinten elinmahdollisuuksia ja lisätä luonnon monimuotoisuutta.
  • Perusta metsästyksesi saaliin tarkkaan hyödyntämiseen tai luonnonhoidolliseen tavoitteeseen.
  • Pyri osaltasi huolehtimaan, että riistakannat ja niiden hyödyntäminen ovat sopusoinnussa muiden luonnonkäyttömuotojen ja elinkeinojen kanssa.

3. Osoita kunnioitusta riistaeläimille

  • Muista, että kaikki eläinlajit ja -yksilöt ovat samanarvoisia.
  • Käytä sellaisia pyyntimenetelmiä, joissa valikoiva metsästys on mahdollista ja haavoittamisriski on pieni. Metsästä koiran avulla aina, kun siihen on mahdollisuus.
  • Älä metsästä ahdingossa olevia riistaeläimiä, esim. sulkasatoisia lintuja tai jään saartamia hylkeitä. Vältä metsästämästä ja kouluttamasta koiraasi leikkaavan hangen tai muutoin kovien luonnonolosuhteiden aikana.
  • Ammu vasta, kun olet varmuudella tunnistanut kohteen luvalliseksi riistaksi ja vain silloin, kun sinulla on vapaa tähtäyslinja ja näkökenttä.
  • Ammu vain itsellesi varmoilta etäisyyksiltä ja vain silloin, kun olet varma saaliin saamisesta. Pyri tappamaan riistaeläin harkitusti ensimmäisellä laukauksella. Ammu toinen laukaus vain silloin, kun mahdollisuudet osumaan ovat yhtä hyvät kuin ensimmäisen laukauksen kohdalla olivat. Jos näet, että ensimmäinen laukauksesi haavoitti riistaeläintä, älä ammu toista riistaeläintä, vaan pyri heti etsimään ja lopettamaan haavoittunut.
  • Vältä haulikolla ampumista yli 30 metriin. Pisimmät hyväksyttävät ampumaetäisyydet ovat esimerkiksi:
    • metsäkauris (kesäkarva) 25 m
    • metsäkauris (talvikarva) 20 m
    • hanhi, kettu ja supikoira 25 m
    • vesilinnut 30 m
    • majava 10 m
    • muu riista 30 m
  • Takaapäin ammuttaessa e.m. maksimietäisyyksiä on lyhennettävä 5 metrillä. Suurikokoisia riistaeläimiä, kuten metsäkaurista ei tule koskaan ampua takaapäin.
  • Vältä liian suurten haulien käyttöä. Mieti tarvitsetko missään yli 4 mm hauleja.
  • Vältä kiväärillä ampumista yli 100 metriin ilman kunnollista tukea. Älä ammu liikkuvaa riistaa ellet ole hyvällä harjoittelulla hankkinut itsellesi kokemusta tällaisesta ampumisesta. Käytä tukea aina, kun se on mahdollista.
  • Älä ammu hirvieläintä päähän tai kaulaan (ei koske armonlaukausta).
  • Muista, että metsästäjän taitoa ei mittaa niinkään se, kuinka kaukaa hän pystyy riistan ampumaan, vaan se, kuinka lähelle sitä pääsee tai pystyy sen päästämään tulematta havaituksi.
  • Älä aiheuta riistaeläimille tarpeetonta kärsimystä. Lopeta riistaeläin mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti.
  • Älä ammu riistaa, jos et ole varma, että saat sen talteen.
  • Tee kaikkesi haavoittuneen tai loukkaantuneen riistaeläimen löytämiseksi ja talteen saamiseksi. Pidä eläintä silmällä mahdollisimman tarkasti ja paina koko tapahtumaketju mieleesi mahdollisia etsintöjä varten. Älä ammu muuta riistaa etsimisen aikana.
  • Kunnioita saalistasi, käsittele sitä arvostaen ja käytä se tarkoin hyväksi ruokana, turkiksina tai jollain muulla tapaa. Pelkästään trofeen takia ei koskaan tule metsästää. Riistan käyttökelvottomat osat on käsiteltävä asianmukaisesti.


4. Kehitä tietojasi ja taitojasi

  • Pyri koko ajan oppimaan lisää luonnosta, riistasta ja metsästyksestä. Seuraa lainsäädännön kehitystä. Jaa tietojasi myös muille metsästäjille ja luonnonkäyttäjille.
  • Ole kiinnostunut metsästysalueestasi ja sen eläimistöstä myös muulloin kuin metsästysaikana. Ymmärtämällä riistan elinehtoja pystyt toimimaan paremmin luonnon hyväksi.
  • Kehitä lajintuntemustaitojasi.
  • Osallistu metsästykseen liittyviin neuvonta- ja koulutustilaisuuksiin.
  • Kehitä ja ylläpidä ampumataitoasi harjoittelemalla. Huolehdi, että aseesi on sinulle henkilökohtaisesti sopiva ja tunne aseesi käynti eri etäisyyksiltä.


5. Pidä huolta turvallisuudesta

  • Käsittele aina asetta niin kuin se olisi ladattu. Säilytä aseitasi asianmukaisesti.
  • Pyri pitämään haulikko taitettuna ja luodikon lukko avattuna, kun olet taukopaikalla, tiellä ja silloin, kun ampumatilannetta ei ole odotettavissa.
  • Ole aina selvillä muiden metsästäjien, luonnossa liikkujien ja asutuksen sijainnista ennen kuin ammut. Turvasektori on vähintään 40 astetta, pidä kimmokevaara mielessäsi.
  • Ammu vain turvallista taustaa vasten. Tiedosta kiväärinluodin pitkä kantomatka, jos päätät ampua esimerkiksi puussa istuvaa lintua.
  • Selvitä koiran sijainti ennen kuin ammut.
  • Ota liikenne ja tiestö huomioon, kun metsästät tai ruokit riistaa.
  • Älä käytä aseita äläkä osallistu metsästykseen päihtyneenä.


6. Huolehdi suhteista maanomistajiin

  • Neuvottele ja keskustele maanomistajan kanssa metsästyksestä ja riistanhoitotoimenpiteistä, kuten ruokintapaikkojen sijoittamisesta. Muista, että hän päättää alueidensa metsästysoikeuden käytöstä.
  • Kysy aina lupa viljelyksillä, tilusteillä ja aidatuilla alueilla liikkumiseen. Ole silti huomaavainen, kun luvan saatuasi kuljet niillä.
  • Kysy lupa nuotion tekemiseen ja ole varovainen tulen kanssa.
  • Huolehdi, ettei koirasi aiheuta vahinkoa kotieläimille.
  • Auta mahdollisuuksiesi mukaan maanomistajia riistavahinkojen torjumisessa, kartoittamisessa ja korjaamisessa. Suuntaa metsästys vahinkoja aiheuttaviin riistaeläinyksilöihin ja sellaisille alueille, joilla vahinkojen estäminen on tarpeellista.
  • Valvo maanomistajan etuja ja tarvittaessa tiedota hänelle muistakin asioista.


7. Ota huomioon asutus ja muut luonnossa liikkujat

  • Muista, että metsästäjänä et ole ainoa luonnonkäyttäjä, vaikka liikutkin maanomistajan oikeutuksella. Käytä tarvittaessa opasteita tai kylttejä osoittamaan alueet, joilla metsästys on käynnissä.
  • Ole ystävällinen muita luonnossa liikkuvia kohtaan. Älä määräile muita, mutta selitä ystävällisesti, mitä olet tekemässä. Kunnioita muiden ihmisten mielipiteitä.
  • Toimi kaikessa niin, että muut ihmiset voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Muut eivät välttämättä ole perehtyneitä aseisiin ja niiden vaikutuksiin. Esimerkiksi vaarattomastikin putoavat haulit tai laukausten äänet saattavat pelottaa muita. Pyri järjestämään passipaikat tiealueelta näkymättömiin.


8. Kunnioita muita metsästäjiä

  • Kunnioita muiden oikeutta metsästykseen.
  • Ole reilu metsästyskaveri. Älä kehu saaliillasi äläkä ole kateellinen metsästyskaveriesi saaliista.
  • Tee yhteistyötä lähialueesi metsästäjien kanssa ja ole reilu yhteistyökumppani.
  • Älä ”syö metsästysnaapurisi kuormasta”. Älä ammu sopimatta riistaa, joka tulee ajettuna naapurisi puolelta. Älä perusta ruokintapaikkoja lähelle naapurisi rajaa.
  • Älä käytä ajavaa tai pysäyttävää koiraa, jos on todennäköistä, että suurin osa ajosta tai haukusta tulee tapahtumaan naapurisi mailla.
  • Arvosta koiranohjaajaa ja koiraa. Auta koiran etsimisessä ja kiinnisaamisessa sekä huolehdi koiran turvallisuudesta metsästystapahtuman aikana.
  • Käyttäydy aina niin kuin toivoisit muidenkin metsästäjien käyttäytyvän sinua kohtaan.


Lue myös: