maanantai 7. tammikuuta 2013

Lumiketjut maastoautoon



Ruokintapaikkojen ja riistakameroiden huoltaminen, sekä kyttyyllä käyminen, on viime viikkoina hankaloitunut suoja- ja pakkaskelien vaihdellessa laidasta toiseen. Auraamattomat metsäautotiet ja pellot ovat olleet puskureita myöten pakkasilla höttölumissa ja suojalla loskassa. Tehokas moottori tai hyväkään nelivetojärjestelmä ei paljoa auta, jos renkaat eivät saa tarvittavaa pitoa. Maastoauton ohjaus vetelee ja perä heittelee välillä melko holtittomasti. Jatkuvana huolena on kapealta metsäautotieltä ojaan lipsahtaminen, joka tietäisi pahimmillaan tuntien lapio- ja tunkkaushommia.

Lisää pitoa maasturiin saa vaihtamalla renkaat oikeisiin maastorenkaisiin tai lumiketjuilla. Maastorenkaat ovat toki hyvät maastoajossa, mutta hieman pidemmät jahtireissut vaikka Lappiin tai Viroon ovat niillä lähinnä kärsimystä. Ne ovat lisäksi kalliit ja huonontavat polttoainetaloutta entisestään. Lumiketjut ovat sikäli parempi ratkaisu, että niillä saa aikaiseksi hyvän pidon, mutta ne on helppo ottaa tarvittaessa käyttöön ja nopeasti myös pois.

Dodge Durangon isot 275/55R17 –koon renkaat tarkoittavat käytännössä sitä, ettei sopivia (ja kohtuuhintaisia) lumiketju löydy suoraa markettien ja autotarvikeketjujen hyllyiltä. Onneksi pienen hakemisen jälkeen Suomen Maastoautotarvike Cros4wd:n nettikaupasta sopivat (Lumiketju ECO 460) löytyivät nopeasti ja edullisesti.

Ketjut asennetaan suoraan renkaan päälle, eikä aikaa mene kuin muutama minuutti. Omassa käytössäni tuntuu riittävän pelkkiin takapyöriin lumiketjujen asentaminen. Pidon tunne lähentelee kesäkeliä ja ajaminen vakautui oleellisesti. Investoinnille tuli hintaa vain reilu 130 €.

6 kommenttia:

  1. Onko tossa durangossa lukot akseleilla? eli siis sellanen 100% neliveto.

    VastaaPoista
  2. Durangossa on Jeepin Selec-Trac -järjestelmä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Jeep_four-wheel-drive_systems

    Sama kuin:

    Jeep Wagoneer (SJ) 1983
    Jeep Grand Wagoneer (SJ) 1984
    Jeep Cherokee (XJ) 1984–2001
    Jeep Wagoneer (XJ) 1984–1990
    Jeep Comanche (MJ) 1986–1992
    Jeep Grand Cherokee (ZJ, WJ) 1993–2004
    Jeep Liberty (KJ) 2002–2007
    Dodge Durango 1998-2003

    Tuon tarkemmin en ole Durangon tekniikkaan tutustunut. Etenemiskykyä kyllä tuntuisi riittävän rutkasti.

    VastaaPoista
  3. Uskaltaako ees eteen laittaa ketjuja? Eli paukkuuko vetonivelet pidon lisääntymisen takia

    VastaaPoista
  4. Hyvä huomio, myös eteen ketjujen laittamisessa on tosiaan riskinsä. Olen tosin kyllä usein nähnyt ketjut molemmilla akseleilla. Itsellänikin nämä ketjuilla ajomatkat jäävät kerrallaan muutamiin kilometreihin (alle kymmenen) ja vauhti on lähinnä kevely/hölkkä-nopeutta. En näkisi riskiä suurena, ellei sitten tosissaan maastoon mene ruovittamaan.

    VastaaPoista
  5. Intissä tuli aikanaan ketjutettua maastokuorma-autoja ihan riittävästi mutta kertaakaan ei nivelet paukkunu. Osat tietty saattoi olla valmiiksi ylimitoitetut kun valtion käyttöön Sisu autot valmisti. Mutta offroad puolella alkoi vetarit paukkumaan isommilla renkailla ommalla cruiserilla heti niin aloin kerran miettimään että mitenköhän ketjujen kanssa kävisi...

    VastaaPoista
  6. Intin vehkeet kyllä varmasti kestävät, siihenhän ne on tehty. Maastoautoissa varmaankin on riskinsä, perussittariin en laittaisi... ;)

    VastaaPoista