lauantai 1. toukokuuta 2010

Villisian grillikylki (grill ribs)



Jos villisian kinkku on joulupöydän kunkku, niin ribsit on grillipöydän marski. Grillikylkeä on erittäin helppo valmistaa, mutta aikaa täytyy varata vuorokauden verran.

Kyljestä leikataan sopivia paloja isossa kattilassa keitettäväksi ja lisätään maun mukaan esmes sipulilohkoja, salottisipulia, valkosipulinkynsiä, porkkanan palasia, laakerinlehtiä, chiliä, mustapippuria ja suolaa. Poista vaahtoa keittämisen aikana aika ajoin.

Kun ribsit ovat kiehumassa, niin laita marinadin ainekset toiseen kattilaan ja anna kiehua kasaan. Molemmat valmistuvat yhtä aikaa noin tunnissa.

5 dl Pepsiä tai Coca Colaa (huom. ei laittia)
200 g paseerattuja/murskattuja tomaatteja
1 omena raastettuna/hienonnettuna
Fariinisokeria kourallinen
½ dl omenaviinietikkaa
½ dl öljyä
½ dl soijjakastikketta
Kirsikkatomaatteja ½ rasiaa lohkottuina
2 rkl dijon-sinappia
Calvadosta reilu loraus
Suolaa
Pippuria

Jos colajuomaa ei kaapista löydy, niin makea omenasiideri/viini käy tarkoitukseen myös vallan mainiosti.

Valuta kylkipalat kuiviksi ja siivilöi liemi talteen. Keitinvedestä on tullut erinomaista lihalientä ja se soveltuu mainiosti vaikka keittopohjaksi. Sekoita marinadi ja ribsit keskenään ja anna maustua jääkaapissa yön yli.

Jos kattiloita ja levyjä liedellä riittää, niin edellisten kanssa samaan aikaan ehtii keittämään myös perunoita grillivartaita varten (puolita kypsät ja jäähtyneet perunat, kääri pekonia ympärille ja laita liotettuihin grillitikkuihin).

Ribsit ja grillivartaat valmistuvat kuumassa grillissä alle vartissa, tärkeintä on saada pinta rapeaksi ja glaseeraus kauniiksi. Lisukkeena maistuvat mm. hapankaali ja omenahillo.

Lisää ohjeita kastikkeesee, marinadiin ja maustamiseen klikkaamalla tästä!

2 kommenttia:

  1. Olet sitten Jaska tuota koulukuntaa joka keittää maut ribseistä pois :-> Ite oon huomannut että pitkään kypsentäen grillissä miedolla tulella tulee paras tulos.

    Tässä yksi BBQ soosi:

    3dl sokerikolaa
    0,5dl soijaa
    0,5dl punaviinietikkaa
    0,5dl chiliketsuppia
    2rkl worchesteria
    1tl kuivattua timjamia
    Kaikki ainekset kattilaan, kuumenna ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes sakenee siirapiksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia soosivinkistä Wili :)

    Totta on, että pienellä tulella grillaamalla tulee paras tulos, mutta kuivumisen/mustumisen riski on suuri ja aika täytyy varata kosolti.

    Keittämällä saa kuitenkin hyvin mehukkaan tuloksen. Yksi vaihtoehto on esikeittämisen sijaan paistaa uunissa (200 astetta ja 1 ½ tuntia) uunivuossa ja foliohattu päällä…

    VastaaPoista